5G-älypylväs valmiina – esillä Dubain maailmannäyttelyssä

Nokian vetämän LuxTurrim5G-ekosysteemin tutkimus- ja kehitysvaihe on saatu päätökseen. Hankkeessa , kehitettiin uudenlaisia 5G-älypylväitä ja niihin liittyvää infrastruktuuria, data-alustaa sekä älykaupungin palveluita. Hanketta esitellään tänään verkkoseminaarissa ja lisäksi ratkaisu on ollut esillä lokakuussa avatussa Dubaissa avatussa maailmannäyttelyssä.

Nokian rinnalla 26 yhteistyökumppanin LuxTurrim5G-konsortio on saavuttanut jo lupaavia tuloksia, joiden tuloksia oli esillä tämän päiväisessä webinaarissa. Samalla koko yrityskonsortio valmistautuu laajentamaan pilotteja aitoihin kaupunkiympäristöihin ja käynnistämään ratkaisun kaupallistamisen.

LuxTurrim5G-ekosysteemin ratkaisu muodostaa älykkäiden kaupunkien “digitaalisen selkärangan”, jonka avulla voidaan toteuttaa aivan uudenlaisia älykkäämpiä ja kestävää kehitystä edistävämpiä palveluita kaupunkilaisille.

Konseptin keskiössä olevista älypylväistä on kehitetty jo esikaupallinen tuoteperhe, joka vastaa kaupunkien monenlaisiin tarpeisiin.

Älypylväät on varustettu nopeita, luotettavia ja turvallisia tietoliikenneyhteyksiä tarjoavilla Nokian 5G-tukiasemilla.

Tietoliikeyhteyksien lisäksi pylväisiin voidaan integroida tarvittava määrä esimerkiksi sään, lämpötilan, ilman laadun ja hiilidioksidin mittaukseen sekä navigointiin käytettäviä antureita, kameroita, tutkia ja muita laitteita.

Kokonaisratkaisuun kuuluu myös datamassoja  luotettavasti ja tehokkaasti käsittelevä ohjelmistoalusta sekä datapohjaisia palveluita mahdollistava datan markkinapaikka.

Uuden alustan avulla kaupungit ja yritykset voivat hyödyntää dataa omiin tarpeisiinsa ja luoda kokonaisvaltaista tilannekuvaa.  Kehitysyhteisössä on pilotoitu jo kaupallista varten erilaisia digipalveluita esimerkiksi turvallisuuteen tai robottiautojen käyttöön.

Ekosysteemikumppanit ovat myös tehneet paljon uraauurtavaa yhteistyötä ratkaistakseen tiedon yksityisyyteen liittyviä asioita, suunnitelleet ohjeistusta älykaupunkien suunnitteluun, selvittäneet uusia liiketoiminta- ja operointimalleja sekä luoneet monimutkaisen liiketoimintaympäristön ymmärrystä.

Nokian Karakalliossa Espoossa sijaitsevalle kampuksella on rakennettu 19 älypylväästä, kahdesta älykkäästä ja turvallisesta bussipysäkistä sekä yli 250 IoT-laitteesta koostuva pilottiympäristö. Se mahdollistaa uusien ratkaisujen pilotoinnin ja testaamisen käytännössä ja alueesta tehdyn digitaalisen kaksosen avulla myös virtuaalisesti.

Älypylväs esillä Dubain maailmannäyttelyssä

Yhdistyneiden  arabiemiirikuntien Dubaissa maaliskuulle 2022 jatkuvalla maailmannäyttelyllä (Expo 2020 Dubai) on tärkeä rooli uudenlaisen älykaupunkihankkeen kannalta.  Nokia ja kumppaniyritykset esittelevät Dubaissa maaliskuulle asti koko LuxTurrim5G:n yhteistarjoamaa ja kahta toiminnallista älypylvästä.

LuxTurrim5G-hankkeen puuhamiesten mukaan keskusteluja on jo potentiaalisten asiakkaiden kanssa käynnissä.  Lisäksi markkinat ovat erittäin mittavat, sillä koko älykaupunkialan rakenteiden uskotaan kasvavan vuoteen 2025 mennessä jopa 1000 miljardiin euroon.

Taustaa: LuxTurrim5G-ekosysteemin yhteistyökumppanit ovat Nokia Bell Labs, Nokia, Premix, Teleste, Vaisala, Indagon, Rumble Tools, Orbis, Tehomet, Destia, Sitowise, Caruna, A-Insinöörit (AINS Group), Link Design & Development, Vediafi, Agora Networks, Sensible 4, L7 Drive, City of Espoo, Finnish Transport and Communications Agency Traficom, VTT, Aalto University, Tampere University, University of Helsinki ja Spinverse (ekosysteemin koordinaattori). Projektia rahoittavat yhteistyökumppanit ja Business Finland.

Lisää: LuxTurrim5G-hanke (LINKKI), Dubain maailmannäyttely 1.10.2021 – 31.3.2022 (LINKKI) ja aiemmat hankkeesta kertoneet uutiset Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI).

Kuva: LuxTurrim5G