5G-puhelimet tekivät läpimurron – tässä joulukuun ja koko vuoden 2021 myynnit

Viime vuonna kännykkämyynti painottui uusiin 5G-puhelimiin. Esimerkiksi joulukuussa DNA:n myydyimpien top15-listalla oli vain neljä 4G-puhelinmallia ja koko viime vuoden listallakin vain viisi 4G-kännykkämallia. Merkkeinä top-listalla olivat vain suuret toimijat Apple, Oneplus, Samsung ja Xiaomi. 

Viime vuonna nähtiin 5G:n läpimurto: 5G-puhelimet muodostivat ensi kertaa selkeän enemmistön sekä kuluttaja- että yritysasiakkaiden koko vuoden myydyimpien listalla.  ”Vuoden 2021 aikana 5G-puhelimet tekivät läpimurron”, kertoo DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.

Samaa mieltä oli myös Elisan kuluttaja-asiakkaiden liiketoimintajohtaja Ville Valkama, jonka mukaan 5G-puhelimista tuli Suomessa viime vuonna jo arkipäivää. heillä 5G-mallien osuus lähestyi jo 90 prosenttia,

Elisan ylivoimaisesti myydyin kännykkä oli viime vuonna kuluttaja-asiakkaille OnePlus N10 ja yritysasiakkaille Applen pieni iPhone 12.  Myös yritysasiakkaissa nähtiin vuonna 2021 5G-puhelinten läpilyönti. Pienempien yritysten lisäksi vuoden mittaan kiihtyi isojenkin organisaatioiden siirtyminen 5G:n käyttäjiksi.

’’Alkuvuodesta listakärjessä olleet vanhemmat puhelinmallit pitivät koko vuoden listallakin melko korkean sijoituksen. Tämä johtuu siitä, että loppuvuoden uutuudet eivät ehtineet ottaa niitä kiinni siru- ja komponenttipulasta johtuneiden saatavuushaasteiden takia”, sanoo Elisan yritysasiakkaiden liiketoimintajohtaja Petteri  Svensson.

Telian listalla nähtiin erikoisuutena myös yrityksen uudelleen kunnostamia puhelinmalleja. Telialla joulukuun myydyimpien puhelinten lista poikkesi myös muista. Vain kuusi kymmenestä kärkipuhelimesta oli 5G-laitteita myyntisesongin kampanjoihin nostettujen 4G-puhelinten vuoksi, ja kymmenen kärkikin jäi Telialla kahden valmistajan pelikentäksi.

Kuvituskuva: DNA

DNA:n myydyimmät kännykät joulukuussa 2021

  1. Samsung Galaxy A12 (4G)
  2. Samsung Galaxy A52s
  3. Apple iPhone 12
  4. Samsung Galaxy A03s (4G)
  5. Samsung Galaxy A32
  6. Apple iPhone 13 Pro Max
  7. OnePlus Nord CE
  8. Apple iPhone 13 Pro
  9. Apple iPhone 11 (4G)
  10. Samsung Galaxy A22
  11. Apple iPhone 12 mini
  12. Xiaomi Redmi Note 10
  13. Apple iPhone 13
  14. OnePlus Nord 2
  15. Samsung Galaxy S21

DNA:n myydyimmät kännykät vuonna 2021

  1. Apple iPhone 12
  2. Apple iPhone 11 (4G)
  3. Samsung Galaxy A32
  4. Samsung Galaxy A21s (4G)
  5. Samsung Galaxy A52s
  6. Samsung Galaxy A12 (4G)
  7. OnePlus Nord N10
  8. Apple iPhone SE (4G)
  9. OnePlus Nord CE
  10. Xiaomi Redmi 9C NFC (4G)
  11. Apple iPhone 12 mini
  12. Samsung Galaxy A52
  13. Samsung Galaxy A42
  14. Samsung Galaxy S20 FE
  15. Apple iPhone 12 Pro

Elisan myydyimmät kännykät joulukuussa 2021, henkilöasiakkaat

  1. Samsung Galaxy A12 (4G)
  2. Samsung Galaxy A22
  3. Samsung Galaxy A32
  4. Samsung Galaxy A52s
  5. Apple iPhone 12
  6. Samsung Galaxy A03s (4G)
  7. Apple iPhone 13 Pro Max
  8. Apple iPhone 12 mini
  9. OnePlus 8T
  10. Xiaomi Redmi Note 10
  11. Apple iPhone 11 (4G)
  12. Apple iPhone 13 Pro
  13. Apple iPhone 13
  14. Samsung Galaxy S20 FE
  15. OnePlus Nord 2

Elisan myydyimmät kännykät joulukuussa 2021, yritysasiakkaat

  1. Samsung Galaxy A52s 5G Enterprise
  2. Apple iPhone 13
  3. Apple iPhone 13 Pro
  4. Samsung Galaxy S20 F
  5. Samsung Galaxy A52s
  6. Apple iPhone 12
  7. Apple iPhone 13 Pro Max
  8. Samsung Galaxy A12 (4G)
  9. Nokia 3.4 (4G)
  10. Samsung Galaxy A22
  11. Samsung Galaxy A32 Enterprise
  12. Apple iPhone 12 mini
  13. Samsung Galaxy A32
  14. Samsung Galaxy A52  Enterprise
  15. Samsung Galaxy S21

Elisan myydyimmät kännykät vuonna 2021, henkilöasiakkaat

  1. OnePlus Nord N10
  2. Samsung Galaxy A32
  3. Samsung Galaxy A12 (4G)
  4. Apple iPhone 12
  5. Apple iPhone 11 (4G)
  6. Samsung Galaxy A21s (4G)
  7. OnePlus Nord N100 (4G)
  8. OnePlus 8T
  9. Apple iPhone 12 mini
  10. Apple iPhone SE (4G)
  11. Samsung Galaxy A52s
  12. Apple iPhone 12 Pro Max
  13. Samsung Galaxy A20e (4G)
  14. Apple iPhone 12 Pro
  15. Samsung Galaxy A42

Elisan myydyimmät kännykät vuonna 2021, yritysasiakkaat

  1. Apple iPhone 12
  2. Apple iPhone 11 (4G)
  3. Apple iPhone SE (4G)
  4. Apple iPhone 12 Pro
  5. Samsung Galaxy A12 (4G)
  6. Apple iPhone 12 min
  7. Nokia 3.4 (4G)
  8. Samsung Galaxy S20 FE
  9. Samsung Galaxy S21
  10. Samsung Galaxy A21s (4G)
  11. Samsung Galaxy A32
  12. OnePlus 8T
  13. Samsung Galaxy A20e (4G)
  14. Samsung Galaxy A52s
  15. Samsung Galaxy A41 (4G)

Telian myydyimmät kännykät joulukuussa 2021, henkilöasiakkaat

  1. Samsung Galaxy A12 (4G)
  2. Samsung Galaxy A52s
  3. Samsung Galaxy A22
  4. Apple iPhone 12
  5. Samsung Galaxy A02s  (4G)
  6. Apple iPhone 13 Pro Max
  7. Apple iPhone XR (4G)
  8. Apple iPhone 8 Recycled (4G)
  9. Apple iPhone 13
  10. Apple iPhone 13 Pro

Telian myydyimmät kännykät joulukuussa 2021, yritysasiakkaat

  1. Samsung Galaxy A32
  2. Samsung Galaxy A32 LTE (4G)
  3. Samsung Galaxy Xcover 5 (4G)
  4. Apple iPhone 12
  5. Samsung Galaxy A12 (4G)
  6. Apple iPhone XR (4G)
  7. Samsung Galaxy A52s
  8. Samsung Galaxy A52
  9. (Samsung Galaxy S21
  10. Apple iPhone 13

Telian vuoden 2021 myydyimmät kännykät, yksityis- ja yritysasiakkaat

  1. Apple iPhone 12
  2. OnePlus Nord N100 (4G)
  3. OnePlus Nord
  4. Samsung Galaxy A21s (4G)
  5. Apple iPhone 11 (4G)
  6. Apple iPhone SE (4G)
  7. Samsung Galaxy A32
  8. Apple iPhone 12 Pro
  9. Samsung Galaxy A22
  10. Samsung Galaxy S20 FE