Kameradronen turvaksi integroitu laskuvarjo

Paikannusteknologiaa tarjoava Geotrim on saanut Traficomilta uudenlaisen drone-toimintaluvan vaativaan kaupunkialueoperointiin. Kyse on muuramelaisen Nordic Dronesin valmistamasta GeoDrone6-kamerakopterista, johon on integroitu pienikokoinen laskuvarjo. Mukana myös videolinkki.

Euroopan uninion uusien drone-määräysten mukaisesti tiheästi asutetulla alueella tehtävä dronelennokkien lennättiminen vaatii erityiskategorian korkeiden vaatimusten täyttämistä. Turvattu toimijan tulee osoittaa vikatilanteessa esimerkiksi laskuvarjointegraation lisävahinkojen ehkäisemiseksi.

Ensimmäisenä Traficom on antanut Geotrim Oy:lle drone-lennättämisen vaativan tason toimintaluvan, joka mahdollistaa toiminnan myös tiheästi asutetulla alueella kaikkialla Suomessa. Toimintalupa mahdollistaa lentotyön myös sivullisten ihmisten yllä.

Uusi toimintalupa on myönnetty muuramelaisen Nordic Drones Oy:n laskuvarjolla varustetulle GeoDrone6-laitteelle. Yhtiö on kehittänyt integroidun urvavarjon kotimaisen VectorSave-varjovalmistajan kanssa. Siinä on patentoitu älymetallilaukaisin ja varjon aukeaminen tapahtuu jopa 0,8 sekunnissa. Ratkaisu pysäyttää lisäksi dronen moottorit ja on myös pilotin laukaistavissa.

Nordic Dronesin dronet voidaan varustaa integroidun laskuvarjon lisäksi 24 ja 42 megapikselin kameroilla tai hyper-, multispektri- ja lämpökameroilla sekä laserkeilaimella. Myös ns. Post Processing Kinematic PPK tarjoaa erittäin tarkan satelliittipaikannuksen.

Lisää: Geotrim Oy;n tiedotteet (LINKKI1 ja LINKKI2), Nordic Dronesin GeoDrone6-tekniikka (LINKKI) ja laskuvarjo-osuuden toiminta Youtube-videolla (LINKKI) sekä Ylen uutisjuttu ja video (LINKKI).

Kuvat: Geotrim Oy