Tampereelle uusi testauslaboratorio

Suunnittelutalo Etteplan avaa Tampereelle uuden ympäristöolosuhteiden testilaboratorion, joka vahvistaa yritysken testauskapasiteettia ja -osaamista erityisesti elektroniikan luotettavuuden ja materiaalien osalta. Uuden laboratorion osaamiseen kuuluu esimerkiksi ilmansaasteiden aiheuttamien vaikutusten mittaaminen materiaaleista.

”Testauksen merkitys ja tarve kasvaa jatkuvasti sekä uusien lainsäädännön määrittämien standardien että loppukäyttäjien kasvavien odotusten myötä. Myös esimerkiksi ilmansaasteiden lisääntyminen lisää tarvetta testaukselle,” kertoo Etteplanin testilaboratorioliiketoiminnasta vastaava johtaja Timo Kallinen.

Tampereen maaliskuussa aloittaneessa testilaboratoriossa elektroniikkalaite voidaan altistaa erilaisille haastaville ympäristöolosuhteille, kuten kosteudelle, kemikaaleille, lämpötiloille ja pölylle. Näin ne kestävät esimerkiksi raskaan teollisuuden tai liikenteen aiheuttamia ilmansaasteita.

Laboratoriossa toimii kolme alan osaajaa, joilla on pitkä kokemus elektroniikan luotettavuuden testaamisesta sekä materiaali- ja korroosiotestaamisesta. Ympäristöolosuhteiden lisäksi Etteplan tarjoaa myös tuoteturvallisuus-, antenni-, EMC-, ohjelmisto- ja akkutestausta.

Kuvituskuva: Etteplanin AMtool-työkaluohjelma (LINKKI).