Tech Runway: Uusi tutkimuskeskus vauhdittaa miehittämättömien lentokoneiden kehitystä

Pyhtään Helsinki-East Aerodrome-kentällä aloittaa tulevaisuuden ilmaliikenteen tutkimuskeskus LIFT Future Aerospace Center. Mukana uudessa keskuksessa ovat uuden lentokentän lisäksi VTT, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk sekä Paikkatietokeskus FGI. Keskuksen tavoitteena on vahvistaa alan ilmailualan tutkimus-, kehitys- ja innovaatioyhteistyötä (TKI) ja tukea uudenlaisen liiketoiminnan syntymistä Suomeen. 

Uuden tutkimuskeskuksen avajaisia vietetään tänään torstaina Helsinki-East Aerodrome-kentän Tech Runway -tapahtumassa, joka järjestetään jo kolmatta kertaa. Tapahtumaan on saapumassa noin 300 ilmailun ammattilaista, puhujaa ja näytteilleasettajaa. Mukana ovat tutkimuskeskuksen jäsenten lisäksi muun muassa Puolustus- ja Ilmailuteollisuusyhdistys PIA ry sekä Saab. Paikalla on myös runsaasti viranomaisia ja valtionhallinnon edustajia niin poliisista, Puolustusvoimista kuin Rajavartiolaitokselta, joiden kanssa käydään läpi Euroopan muuttunutta turvallisuustilannetta.

Liftin uusi tutkimuskeskus kokoaa yhteen toimijoita niin yksityiseltä, julkiselta kuin tutkimus- ja kehityssektorilta luomaan uusia ilmailualan innovaatiota kasvavaan kysyntään. Esimerkiksi mukana olevan VTT:n TKI-painopisteitä ovat erikoistutkija Hannu Karvosen mukaan kaupunki-ilmailun sovellukset, miehittämättömän ilmailun ilmatilan hallinnan kehitys, drooniparvet sekä ratkaisujen autonomiatason nostaminen.

Maailmalla ilmailu on laajemminkin toimialana  suuressa murroksessa. Uudet teknologiat, korona ja pakotteet ovat vaikuttaneet laajalti koko alaan viime vuosina.  Siksi on hyvä, että Suomi on saamassa uutta tutkimusta ja Pyhtään Helsinki-East Aerodromen lentokenttäalue on kehittymässä pääkaupunkiseudun kakkoslentokentäksi ja uuden ajan lentokenttäoperoinnin prototyypiksi.

”Kehitämme LIFT:ssä konseptia, jossa lentokenttiä voidaan suunnitella, rakentaa, luvittaa ja operoida merkittävästi aiempaa tehokkaammin. Kutsumme uutta mallia digitaaliseksi lentokentäksi”, sanoo Helsinki-East lentokentän operaattoriyhtiön Redstone Aeron hallituksen puheenjohtaja Esa Korjula.

Lisää: Tech Runway 1.9.2022 (LINKKI), Youtube-videot vuoden 2021 (LINKKI) ja vuoden 2020 (LINKKI) tapahtumista sekä aiempi Uusiteknologia.fi:n uutinen vuoden 2020-tapahtumasta (LINKKI),

Kuvituskuva: Helsinki-East Aerodromen vuoden 2020 TechRunway-videolta.