Konenäköyritys yhteistyöhön Yhdysvaltain armeijan kanssa

Suomalainen tekoälyosaaja MarshallAI on solminut yhteistyösopimuksen Yhdysvaltain armeijan tutkimuslaitoksen kanssa. Tavoitteena on kehittää yrityksen MarshallAIn tekoälyalustaa, jotta sillä voisi esimerkiksi analysoida ympäristöä sotilaan puolesta ja vapauttaa samalla resursseja muiden akuuttien tehtävien suorittamiseen.

Helsinkiläisen Mashallin yhteistyö on jatkumoa Yhdysvaltain puolustusministeriön järjestämälle kansainväliselle xTech Global AI Challenge -kilpailulle, jonka voittajaksi MarshallAI julistettiin syksyllä 2021. Teknologiakilpailun tavoitteena oli löytää tekoälyyn pohjautuvia innovaatioita jotka voisivat parantaa puolustusministeriön eri organisaatioiden toimintaa.

Tulevaisuudessa MarshallAI:n kehittämän tekoälyratkaisun voidaan esimerkiksi moninkertaistaa silmien määrän taistelukentällä. Sotilas voi saada ratkaisu  avulla automaattisesti tietoa ympäristöstä, myös äänistä ja radiotaajuuksilla tapahtuvasta toiminnasta, mikä vapauttaa henkilöresursseja ja mahdollistaa tietoisemmat reaaliaikaiset päätökset kentällä. Sotilaalla on vähemmän huolta ja stressiä, kun tekoäly analysoi ja tuottaa hänelle automaattisesti tietoa.

Lisää: Suomalainen konenäkö sai glooriaa, Uusiteknologia.fi:ssä 13.9.2021 (LINKKI).

Kuva: MarshallAI, xTech Global AI Challenge 2021 -palkinnot.

Päivitetty