Oululaisyritykseltä kestävä nanopinnoite elektroniikalle

Suomalaisen Optitunen nanopinnoite lupaa tehdä kodinelektroniikasta ja muistakin pinnoista entistä kestävämpiä. Yrityksellä on menossa viiden miljoonaan euron osakeanti, jonka avulla yritys aikoo panostaa entistä enemmän massatuotantoon. Yritys on tunnettu myös aurinkopaneelien pinnoittamisessa.

Optitunen tavoitteena on parantaa pintojen kestävyyttä polysiloksaanipinnoitteella, jonka kerrotaan estävän laitteiden pintojen naarmuuntumista sekä parantavan tuotteiden puhdistettavuutta ja kestävyyttä.

’’Voimme pidentää niiden käyttöaikaa ja samalla vähentää luonnonvarojen kulutusta, kun esimerkiksi uutta puhelinta ei tarvitsekkaan ostaa jo vuoden päästä’’, kertoo Optitune Oy:n toimitusjohtaja Jody Paulus toteaa.

Hiusta ohuempi nanopinnoite on jo itsessään Pauluksen mukaanympäristöystävällinen valinta, sillä itse pinnoitemateriaalia tarvitaan tuotteeseen kymmenen kertaa vähemmän verrattuna siihen, jos samassa tuotteessa käytetään esimerkiksi paksumpaa akrylaattipohjaista pinnoitetta.

Optitune on perustettu 2003 ja se on ollut tunnettu esimerkiksi aurinkopaneelien ja rakennuslasien pinnoituksessa. Sen pinnoitteita käyttävät nyt jo monet kansainväliset suuryritykset, kuten kannettavia tietokoneita valmistavat Asus ja Lenovo sekä kodintekniikan alueella maailman suurin tiskialtaiden valmistaja Franke. Sama pinnoitemateriaali taipuu myös vaativan teollisuuden käyttöön.

’’Polysiloksaanipinnoitteen avulla esimerkiksi LVI-putkistoissa galvanoitua terästä, mikä on 80 prosenttia halvempaa kuin ruostumaton teräs ja lisäksi sen tuotanto vaatii huomattavasti vähemmän energiaa’’, Paulus kertoo.

Monikäyttöisen nanopinnoitteen kehittäminen on vaatinut suomalaisyritykseltä vuosien tuotekehitystyötä. Nyt Optitune on kuitenkin siirtynyt tuotatoyritykseksi ja meneillään on osakeanti Springvestin kautta. massatuotannon toteuttamiseen.

Lisää: Optitunen pinnoiteteknologia (LINKKI).

*) Päivitetty osakeannin suuruutta. Yhtiö tavoittelee nyt viittä miljoonaa euroa.