Suomeen uusi turvatun tietoliikenteen tutkimusympäristö

VTT on saanut Business Finlandilta viiden miljoonan euron rahoituksen uudenlaisten turvaluokiteltujen tietoliikennejärjestelmien tutkimiseen. Uudistettava tutkimusympäristö vastaa erityisesti Suomen puolustus- ja turvallisuusteollisuuden tarpeisiin ja soveltuu esimerkiksi maa-ilmavoimien radiolinkkien kehittämiseen.

Uusi tutkimusympäristö tulee palvelemaan erityisesti kriittisiin infrastruktuureihin sekä puolustus- ja turvallisuusalan kommunikaatiojärjestelmiin liittyvää teollista tutkimusta. Datalinkkiratkaisuja käytetään luotettavaan tilannekuvan jakamiseen esimerkiksi hävittäjäkoneiden, valvontakoneiden ja miehittämättömien ilma-alusten välillä.

”Suomessa on tällä hetkellä melko vähän tutkimustiloja, joissa voidaan tehdä turvaluokiteltua tutkimusta ja testausta. Uutta tutkimusinfraa hyödyntämällä yritykset voivat välttää kalliita investointeja tutkimuksen ja testauksen edellyttämiin erikoislaitteisiin”, toteaa Sauli Eloranta, VTT:n Safe and connected society -tutkimusalueen johtaja.

Investoinnin avulla VTT päivittää nykyisen tutkimustilansa varustelua siten, että se palvelee erityisesti kommunikaatiojärjestelmien turvaluokiteltua tutkimusta. Toimintaa tukee VTT:n muu tutkimusinfrastruktuuri, kuten 5G-testiverkko, satelliittikommunikaatiojärjestelmät, kyberturvallisuuden testausympäristö, mikroelektroniikan valmistusympäristö ja tulevaisuudessa esimerkiksi 6G- ja kvanttikommunikaatioon liittyvä tutkimusinfrastruktuuri.

Alkavassa tutkimusympäristön rakennusprojektissa nykyisten käytössä olevien tilojen turvaluokitusvalmiuksia kehitetään muun muassa puolustusteollisuuden tutkimuksen vaatimille tasoille. Yritykset voivat hyödyntää uutta tutkimusympäristöä jo ensi vuoden aikana, kokonaisuudessaan tilojen arvioidaan valmistuvan vuonna 2025.

Uutta tutkimusympäristöä tarvitsee myös Suomessa tänä syksynä aloittanut toimintansa digitaaliseen puolustukseen keskittyvä Digital Defence -ekosysteemi. Se helpottaa ekosysteemin koordinaattori Jarmo Puputin mukaan uusien toimijoiden tuloa puolustus- ja turvallisuusmarkkinoille.

VTT:n uuden tutkimustilan rakennusprojekti käynnistyy vuoden 2023 aikana ja sen arvioidaan olevan valmis vuonna 2025. Tutkimustilaa voidaan kuitenkin käyttää jo vuodesta 2023 alkaen. Hankkeen rahoitus on osa NextGenerationEU:n elpymis- ja palautumistukivälinettä ja Suomen kestävän kasvun ohjelmaa.

Lisää: VTT:n puolustus- ja turvallisuusteollisuuden tutkimusalueet (LINKKI).

Kuvituskuva: Shutterstock