Lisää 5G-kännyköitä – kellopuhelimia aikuisille

5G-puhelimet nostivat kännykkämarkkinoiden arvoa tammikuussa. Myydyin malli oli esimerkiksi kuluttajille Elisalla OnePlus Nord CE 2 Lite 5G ja yritysasiakkaille Samsung Galaxy A32 5G Enterprise Edition. Uutta oli kellopuhelimien yleistyminen lasten lisäksi aikuisilla.

Elisan myydyimpien listalla nousi OnePlussan lisäksi Applen ja Samsungin malleja nousi myös edelliskuukautta runsaammin listalle. DNA:n tammikuun myydyimmäksi puhelimeksi kohosi Apple iPhone 13 5G, joka oli myös vuoden 2022 myydyin puhelin DNA:lla.

Vaikka 5G-tarjonta laajenee kaikkiin hintaluokkiin, niiden keskihinta on nousussa. Tosin paljon muita kuin 5G-puhelimia ei pian ole edes tarjolla. Siksi ei ole ihme, että Elisan kuluttajien laiteliiketoiminnan johtaja Olli-Pekka Nokkosen mukaan kevään aikana odotetaan jo listaa, jossa on ainoastaan 5G-puhelimia. ’’Myytyjen matkapuhelinten keskihinta nousi vuoden 2022 aikana 12,9 %”, toteaa myös Telian laiteliiketoiminnan johtaja Markku Saranpää.

Siinä missä kuluttajamyynnissä kännyköiden merkkivalikoima on laajentunut niin yritysmyynnissä juhlivat esimerkiksi Elisalla vain Apple ja Samsung, kertoi Elisan yritysasiakkaiden liiketoimintajohtaja Petteri Svensson tiedotteessa. Myös aiemmin yleisten peruspuhelinten hankinta on yrityksissä jo laskemassa. ’’Niitä myytiin tammikuussa jopa 30 prosenttia viime vuoden tammikuuta vähemmän’’, kertoo Petteri Svensson.

Uutta on sen sijaan älykelloja myydään entistä enemmän. Elisalla markkinaa haastavat etenkin uudet kellopuhelimet, joita on listalla jo viisi kappaletta, kun vuosi sitten niitä oli vain yksi. Erityisesti eSIM-varustellut kellot kasvattavat suosiotaan. Elisan Olli-Pekka Nokkonen näkeekin lasten kellopuhelimena suosituiksi nousseissa malleissa potentiaalia myös laajemmalle kohdeyleisölle.

’’Kellopuhelin sopii myös loistavasti aikuisten käyttöön esimerkiksi silloin kun tarve on mahdollisimman selkeälle ja helpolle kellolle, jolla voi soittaa. Kellopuhelimen paikannuksen jakamisominaisuus tuo turvaa, kun tiedon omista liikkeistä saa jaettua läheiselle, avaa Nokkonen.

DNA:n myydyimmät kännykät tammikuussa 2023, yritys- ja henkilöasiakkaat

  1. Apple iPhone 13 5G
  2. Samsung Galaxy A53 5G
  3. Xiaomi Redmi 9C NFC (*
  4. Samsung Galaxy A33 5G
  5. Apple iPhone 14 Pro Max 5G
  6. Samsung Galaxy A13 5G
  7. Samsung Galaxy A13 (*
  8. Apple iPhone 14 Pro 5G
  9. OnePlus Nord 2T 5G
  10. OnePlus Nord CE 2 Lite 5G
  11. OnePlus Nord CE 2 5G
  12. Samsung Galaxy S21 FE 5G
  13. Apple iPhone 11 (*
  14. Apple iPhone 13 mini 5G
  15. Apple iPhone 12 5G

*) LTE-puhelin.

Elisan myydyimmät kännykät tammikuussa 2023, henkilöasiakkaat

  1. OnePlus Nord CE 2 Lite 5G
  2. Samsung Galaxy A13 5G
  3. Samsung Galaxy A53 5G
  4. Apple iPhone 13 5G
  5. Samsung Galaxy A13 (*
  6. Samsung Galaxy A33 5G
  7. Apple iPhone 14 Pro Max 5G
  8. Xiaomi Redmi 9C NFC (*
  9. Apple iPhone 14 Pro 5G
  10. OnePlus 10 Pro 5G
  11. Apple iPhone 11 (*
  12. OnePlus Nord 2T 5G
  13. Nokia 105 (GSM)
  14. Apple iPhone 12 5G
  15. Samsung Galaxy S22 Ultra 5G

 

Elisan myydyimmät kännykät tammikuussa 2023, yritysasiakkaat

  1. Samsung Galaxy A32 5G Enterprise Edition
  2. Apple iPhone 13 5G
  3. Samsung Galaxy A13 5G
  4. Apple iPhone 14 Pro 5G
  5. Samsung Galaxy A53 5G
  6. Apple iPhone 14 5G
  7. Apple iPhone 13 mini 5G
  8. Apple iPhone 12 5G
  9. Apple iPhone SE (2022) 5G
  10. Samsung Galaxy XCover 5 Enterprise Edition(*
  11. Apple iPhone 14 Pro Max 5G
  12. Samsung Galaxy S22 5G
  13. Samsung Galaxy S21 FE 5G
  14. Samsung Galaxy A13 (*
  15. Samsung Galaxy A33 5G

*) LTE

Telian myydyimmät kännykät tammikuussa 2023, henkilöasiakkaat

  1. Apple iPhone 13 5G
  2. Samsung Galaxy A13 5G
  3. OnePlus 9 5G
  4. OnePlus Nord CE2 Lite 5G
  5. Samsung Galaxy A53 5G
  6. Samsung Galaxy A33 5G
  7. Apple iPhone 14 5G
  8. Apple iPhone 11 *)
  9. Samsung Galaxy S22 Ultra 5G
  10. Samsung Galaxy A13 (A136) *)

*) LTE

Telian myydyimmät kännykät tammikuussa 2023, yritysasiakkaat

  1. Samsung Galaxy A33 5G
  2. Nokia XR20 5G
  3. Samsung Galaxy A53 5G
  4. Samsung Galaxy A32 5G
  5. Apple iPhone 13 5G
  6. Samsung Galaxy S22 5G
  7. Samsung Galaxy Xcover 5 *)
  8. Apple iPhone 14 5G
  9. Apple iPhone SE 5G
  10. Samsung Galaxy A32 *)

*) LTE