Piikiekkotehtaalle suomalaisrakentaja

Rakennusyhtiö SRV toteuttaa piikiekkotehdas Okmeticin tehdaslaajennuksen Vantaan Koivukylään. Kiekkoyhtiö kertoi laajennuksesta jo viime vuoden toukokuussa. Nyt allekirjoitetun urakkasopimuksen arvo on noin 45 miljoonaa euroa. Valmista pitäisi tulla 2025 mennessä.

Projektinjohtourakkaan sisältyy SRV:n omien aliurakoiden lisäksi myös Okmeticin erikseen tilaamien alistettujen sivu-urakoiden ja erillishankintojen koordinointia yhteensä noin 115 miljoonan euron edestä. Tehtaan kokonaisinvestointi on lähes 400 miljoonaa euroa.

Kuva: Okmetic

Nykyisin kiinalaisen NSIG-yhtiön omistama Okmetic on seitsemänneksi suurin piikiekkovalmistaja ja markkinajohtaja vaativien, esimerkiksi MEMS- ja radio- tai tehopiirien piikiekkojen toimittajana. Vantaalla sijaitsee myös nykyisin Muratan omistama MEMS-antureita valmistava tehdas.

SRV:n toteuttama uudisrakennus tulee olemaan laajuudeltaan 42 500 bruttoneliömetriä ja se rakennetaan nykyisen tehtaan viereen. Rakennustyöt käynnistetään SRV:n mukaan välittömästi ja tehdastilat otetaan tuotantokäyttöön jo vuonna 2025.

”On hienoa, että SRV:n tasoinen kokenut ja osaava rakennusyhtiö on saatu kumppaniksemme tähän hyvin vaativaan rakennushankkeeseen. Vaikeuskerrointa nostaa samalla tontilla keskeytyksettä jatkuva, ulkopuoliselle tärinälle herkkä piikiekkojen tuotanto nykyisessä tuotantolaitoksessa”, Okmetic Oy:n toimitusjohtaja Kai Seikku kertoo.

Uuden investoinnin myötä yhtiö palkkaa yli 500 uutta työntekijää Vantaalle. Rekrytoinnit pitävät sisällään niin toimihenkilöitä kuin tuotannon työntekijöitä. Yrityksen tämänhetkinen henkilöstömäärä on noin 600.

Alkuaan Nokian ja Outokummun vuonna 1985 perustama Okmetic on ollut vuodesta 2016 lähtien osa kiinalaista NSIG-yhtiötä (National Silicon Industry Group). Pörssiin Okmetic listautui vuonna 2000.

Lisää: Okmtecin laajennusuutinen 10.5.2022 (LINKKI).

Havainnekuvana Okmeticin tuleva tehdasrakennus nykyisten tilojen vierellä, SRK/Okmetic.