Salattua tietoa entistä turvallisemmin datadiodin läpi

Tarve tietoturvalliselle tiedonsiirrolle kasvaa niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Sertifioitujen ja suojattujen ympäristöjen ylläpitoa kehittävän tamperelaisen Instan datadiodipohjainen yhdyskäytävä on laajentunut uudella selainpohjaisella File Drop -käyttöliittymällä.

Instan TL II -hyväksytty yhdyskäytäväratkaisu toteuttaa tiedonsiirron eri turvaluokkien tai organisaatioiden verkkojen välillä tarvittaessa useamman turvaluokan yli TL II -tasolle eli salaiseen) saakka. Ratkaisua käyttävät muun muassa valtionhallinnon organisaatiot ja yritykset, joilla on tarve suojata kriittistä tietoa ja siirtää tietoa eri turvaluokkien välillä.

’’File Drop -ominaisuuden kehittäminen on lähtöisin laajasti todetusta asiakastarpeesta. Selainpohjaisella käyttöliittymällä voidaan esimerkiksi korvata USB-tikut tiedostonsiirrossa’’, kertoo Instan tuotevastaava Teemu Salmivesi.

Ratkaisussa käytettävä datadiodi on ratkaisu, joka välittää tietoliikennettä vain toiseen suuntaan. Sen avulla voidaan yhdistää eri turvatason verkkoja ja suojata resursseja, esimerkiksi turvaluokiteltua tietoa tai esimerkiksi teollisuuden automaatiojärjestelmiä.

Traficomin Kyberturvallisuuskeskus on myöntänyt Instan ensimmäiselle ratkaisulle hyväksynnän turvaluokkaan II (SALAINEN) jo vuonna 2021. Sitä kehitetään kuitenkin koko ajan, jotta se voisi vastata asiakasympäristöjen tarpeisiin. Auditoitu yhdyskäytäväratkaisu nopeuttaa ja helpottaa myös käyttöönottoa.

Tampereella pääkonttoriaan pitävä Insta on kyberturvallisuuden lisäksi teollisuusautomaation, teollisen digitalisaation, ohjelmistokehityksen ja puolustusteknologian toimija, joka työllistää yli 1100 asiantuntijaa.

Lisää: Insta (LINKKI) ja Insta datadiodipohjainen yhdyskäytävä (LINKKI).