Sähköjätti investoi – tehdas Suomeen ja palvelukeskus Viroon

Sähkötekniikkayritys Eaton viimeistelee Vantaan Tuupakkaan uutta kriittisten sähkönsyötön järjestelmien ja energiavarastojen tuotantolaitosta samalla kun Viroon aukeaa yritykselle syyskuun alusta uusi palvelukeskus.

Eaton kertoo avaavansa  uuden asiakaspalvelukeskuksen Viron Tallinnaan, joka tulee palvelemaan Baltian lisäksi myös koko Pohjolaa. Fossiilisista polttoaineista luopumista tukevien energianhallintajärjestelmien ja komponenttien kasvava kysyntä on vauhdittanut yrityksen investointipäätöstä.

”Investoimalla ja vahvistamalla jalansijaamme Pohjoismaiden ja Baltian alueella rakennamme Eatonin vahvaa paikallista perintöä ja toteutamme sitoutumistamme kestävään kehitykseen’’, sanoo Lauri Tuomaala, Eatonin Suomen ja Baltian maajohtaja. Tallinnan uusi asiakaspalvelukeskus aloittaa toimintansa 1.9.2023.

Eatonilla on ollut omat tuotantolaitokset ja paikalliset tytäryhtiöt Pohjolassa jo 1960-luvulta lähtien, ja ne työllistävät lähes 600 työntekijää. Suomen toimintojen taustalla on Fiskarsin 1960-luvulta alkanutta UPSien kehittämis- ja valmistustoiminta, jotka myytiin vuonna 1996 Exide Electronicsille.

Lisää: Aiemmat uutiset Eatoniin liittyen (LINKKI) ja 14.6.2023 julkaistu uutinen Suomen tehtaan valmistumisesta (LINKKI).

Kuva: Eaton