SecD-Day25: Puolustusteollisuuden vienti jyrkässä kasvussa

Puolustusministeri Antti Häkkänen vieraili Helsingin Messukeskuksessa tänään alkaneessa puolustus- ja ilmailualan SecD-Day-tapahtumassa. Mukana tapahtumassa ovat kaikkiaan 190 kotimaista ja kansainvälistä yritystä. Puolustusteollisuus on nyt kovassa kasvussa.

Suomalaisen puolustusalan vahvasta nosteesta kertoo vientilupien arvon kehitys. Viime vuonna puolustustarvikkeiden vientilupien arvo nousi SecD-Day25-tapahtumassa puhuneen Antti Häkkäsen mukaan jo 1,4 miljardiin, joka on yli kaksinkertainen vuoteen 2023 verrattuna.

Häkkäsen mukaan suomalaiselle laadulle ja osaamiselle on maailmalla erittäin vahva kysyntä. Hänen mukaansa on syytä uskoa, että kasvu tulee edelleen jatkumaan vahvana. Ministeri piti tilaisuuden avauspuheenvuoron, jossa hän kertoi puolustusalan merkityksestä Suomelle ja Suomesta investointikohteena alan toimijoille.

”Suomella on kokoonsa nähden vahva puolustus, ja Suomen puolustusvoimat on erittäin merkittävä puolustusteollisuuden asiakas niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Vuonna 2023 Suomen puolustushankintojen arvo oli noin 1,7 miljardia, josta 733 miljoonaa ohjattiin hankintoihin Puolustusvoimain kotimaisilta strategisilta kumppaniyrityksiltä eri puolilla maata”, kertoi Antti Häkkänen.

Suomen eri puolustushaarojen suuret kalustohankinnat ovat luoneet ympärilleen merkittävän alihankkijoiden verkoston. Kotimainen osaaminen on vahvasti mukana F35-hävittäjähankkeeessa ja Merivoimien neljän uuden korvetin rakentamisessa.

Myös lähivuosina käynnistyvä Suomen maapuolustuksen uudistus tulee myös avaamaan suuria mahdollisuuksia yritystoiminnan kasvulle. Puolustuskyvyn vahvistamisen eteen tehtävät päätökset rakentavat Suomesta myös erittäin vahvan ja houkuttelevan toimintaympäristön puolustusteollisuuden alalla toimiville yrityksille.

Puolustusministeri Häkkänen kertoi myös Suomen puolustushallinnon ja puolustusteollisuuden vahvasta kansainvälisestä verkottumisesta muun muassa Euroopan unionin ja Naton puitteissa.

”Suomeen on puolustusministeriön tuella hankittu yli 100 miljoonan edestä EU-rahoitusta puolustusalan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan. Euroopan puolustusrahaston rahoitusta on ohjautunut noin 30 eri yritykselle”, mainitsi esimerkkeinä panostuksista puolustusministeri Häkkänen.

Tänään alkaneen SecD-Day25-tapahtuman takana on Suomen messujen lisäksi tapahtuman kongressiosuuden koonnut Suomen puolustus- ja ilmailualan kattojärjestö PIA ry.

Lisää: SecD-Day-tapahtuma, 29.-30.1.2025 Helsinki (LINKKI), kongressiohjelma (LINKKI) ja näytteilleasettajat (LINKKI).

Kuvituskuva: Suomen messut

Päivitetty aloituskuva