Suomalainen kovassa nosteessa oleva satelliittiyritys Iceye on kerännyt 450 miljoonaa euroa uutta kasvupääomaa General Atlanticin johtamalla rahoituskierroksella.10,5 miljardin arvostustasolla tehty rahoituskierros nousi yli miljardiin euroon. Suomalaiset omistavat niidenkin jälkeen edelleen yhtiöstä kolmanneksen.
Suomen valtion sijouitusyhtiö Tesi osallistui kierrokselle yhdessä suomalaisten Solidiumin, Ilmarisen, Varman, Nokian ja Lifeline Venturesin sekä Qatarin valtion QIA:n ja amerikkalaisen TCV:n kanssa.
Rahoituskierroksen toteutumisen jälkeen Tesi omistaa Iceyen osakkeista noin seitsemän prosenttia ja Suomen valtio Tesin ja Solidiumin kautta kaikkiaan noin 12 prosenttia, ja muut suomalaiset institutionaaliset sijoittajat noin 17 prosenttia.
Vuonna 2014 perustettu Iceye on merkittävimmistä avaruusalan yrityksistä, jonka tuotteille on viime vuosina ollut käyttöä niin siviili- kuin militarikäytössä. Globaalisti toimiva yritys valmistaa ja operoi pienikokoisia SAR-satelliitteja, jotka pystyvät kuvaamaan maapalloa pilvien läpi pimeässä.
”Suomeen on viimeisen 10 vuoden aikana rakentunut vahva ja kasvava avaruusteollisuus. Avaruusteknologia on Suomelle strategisesti tärkeä vahvuusalue ja valtio osallistuu sen kasvattamiseen useilla tavoilla”, sanoo elinkeinoministeri Sakari Puisto.
Tesin kohderahasto Lifeline Ventures sijoitti Iceyen jo vuonna 2014 ja on sen jälkeen tehnyt suoria sijoituksia yhtiöön vuosina 2018, 2022 ja 2025. Sijoituksillaan Tesi on kanavoinut Iceye myös EU-rahoitusta Euroopan investointipankin kanssa luomastaan ESIR-yhteisrahoitusohjelmasta.
Nyt kerätty Iceyen kasvurahoituskierros on Suomen kaikkien aikojen suurimpia. Se on älysormus Ouran (2025) ja peliyritys Supercellin (2016) jälkeen Suomen kolmas ns. decacorn eli arvoltaan yli 10 miljardin dollarin startup-yritys.
Lisää: Iceyen tiedote 9.6.2026 (LINKKI)
Kuva: Iceye on ollut aktiivisesti esillä jo vuoden 2019 Helsingissä järjestetyillä messuilla.