Suomi haluaa nopeuttaa kasvualojen kehitystä Uutinen 2.11.20262.11.2026 Valtion teknologiarahan jakaja Business Finland uudistaa ohjelmallista toimintaa ja käynnistää kasvuprojekteja kolmella liiketoiminta-alalla. Niiden avulla halutaan kiihdyttää yritysten kansainvälistä menestystä ja uusien liiketoiminta-alueiden syntyä Suomeen. Mukana on avaruus, puolijohteet ja fotoniikka sekä teollinen tekoäly. Marraskuun alussa Business Finlandissa alkaa kolme uutta kasvuprojektia, jotka kokoavat yrityksiä, tutkimusorganisaatioita ja kansainvälisiä kumppaneita rakentamaan uutta liiketoimintaa ja vientiä. Uudet kasvuprojektit on valittu Business Finlandin teemastrategian analyysin pohjalta. ”Kansainvälinen kilpailu on fokusoitunut ja teknologiamurrokset luovat uusia mahdollisuuksia, joihin pitää tarttua nopeasti”, sanoo Business Finlandin kasvupalveluiden johtaja Risto Vuohelainen. Hänen mukaansa Suomi tarvitsee kohdistetumpia, ketteriä ja entistä nopeammin vaikuttavia toimenpiteitä, jotka auttavat yrityksiä toimimaan verkostoissa yli toimialarajojen. Ensimmäiset kasvuprojektit aloittavat työnsä jo marraskuun 2026 alussa. Esimerkiksi avaruusalueella kasvuprojekti kokoaa kasvuhakuisia yrityksiä, tutkimusorganisaatioita ja ekosysteemitoimijoita kehittämään osaamista ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia sekä vauhdittamaan kansainvälistä kasvua. Kasvuprojekti on suunnattu uusille avaruusalan yrityksille ja kansainvälisiin verkostoihin hakeutuville. Euroopaan unionissa puolijohde- ja fotoniikka-arvoketjuja rakennetaan jo parhaillaan. Kasvuprojektilla autetaan suomalaisia yrityksiä löytämään kumppaneita, hyödyntämään EU-yhteistyötä ja pilottilinjoja sekä rakentamaan uusia kasvumahdollisuuksia. Kasvuprojekti on suunnattu kasvuhakuisille puolijohde- ja fotoniikkayrityksille, kansainväliseen TKI-yhteistyöhön tähtääville yrityksille ja yrityksille, jotka etsivät EU-konsortioita, rahoitusmahdollisuuksia, tutkimus- ja teknologiakumppaneita tai yhteiskehittämistä. Kolmantena kasvualueena on valmistavan teollisuuden tekoäly, jolla halutaan vahvistaa suomalaisen valmistavan teollisuuden tuottavuutta ja kilpailukykyä koko arvoketjussa. Tavoitteena on vauhdittaa tekoälyä hyödyntävien prosessien, robotiikan ja automaation käyttöönottoa ja skaalaamista teknologian kehittäjien, valmistavan teollisuuden pk-yritysten sekä niiden alihankkijaverkostojen yhteistyönä. Lisää: Kasvuhanke (LINKKI). Kuvituskuva: Business Finland Share on Facebook Share Share on TwitterTweet Share on LinkedIn Share Send email Mail Print Print