Tarvitaanko robottisairaaloihin insinöörihoitajia?

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy kertoo suhtautuvansa uuden teknologian kuten robottien hyödyntämiseen myönteisesti. Tulevaisuus näyttää, tullaanko sairaaloihin ja hoitopaikkoihin tarvitsemaan jopa ohjelmointitaitoisia insinööri-sairaanhoitajia.

Uusi teknologia ja robotiikka auttavat osittain paikkaamaan työvoimatarvetta. Hoitohenkilöstöä tullaan tarvitsemaan silti lisää, kun väestö ikääntyy, palveluita tarvitaan aiempaa enemmän ja samalla hoitajia jää runsaasti eläkkeelle.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n eilen julkistaman ”Robotit töihin” -raportin mukaan robottien tehtäviä voisivat olla esimerkiksi potilaiden ja tarvikkeiden kuljettaminen, lääkkeiden annostelu ja jakaminen sekä potilaan tilaa monitoroivan tiedon tallentaminen.

’’Uusi tekniikka voi myös auttaa ikääntyneiden ja liikuntarajoitteisten kotona pärjäämistä’’, toteaa Tehyn puheenjohtaja Rauno Vesivalo. Tehyn mukaan robotiikka ja terveysteknologia vaikuttavat tulevaisuudessa myös koulutukseen ja osaamisvaatimuksiin.

’’Jonkun on aina ohjelmoitava robotti, jotta se toimii. Ohjelmoijan pitää tuntea hoitotyön sisältö ja kyetä siirtämään myös hoitotyön eettistä koodistoa roboteille’’, sanoo Tehyn Vesivalo. Välimaastoon voi syntyä jopa kokonaan uusia ammatteja kuten insinööri-sairaanhoitaja.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n robottiraportti herättää Tehyn mukaan edelleen paljon kysymyksiä. Tekniset edellytykset ovat järjestön mukaan varmasti pitkälle olemassa, mutta robotiikan laaja hyödyntäminen vaatii vielä keskustelua ja yhteiskunnallisia arvovalintoja liittyen esimerkiksi hyvinvointiyhteiskunnan rahoitukseen, tasa-arvoon ja ihmisten toimeentuloon.

LISÄÄ: Robotit tulevat hoitoalalle  (LINKKI, Uusiteknologia.fi 13.9.2016)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkossa!

http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639