Tekoälystä Suomen kasvun siemen?

Tekoälyn maksimaalinen hyödyntäminen voisi kaksinkertaistaa Suomen talouskasvun vuoteen 2035 mennessä, arvioidaan konsulttiyritys Accenturen selvityksessä. Suomi sijoittui maavertailussa toiseksi heti Yhdysvaltojen jälkeen tekoälyn talouskasvupotentiaalia tarkastelevassa tutkimuksessa.

Tekoäly voi jopa kaksinkertaistaa Suomen talouskasvun vuoteen 2035 mennessä muuttamalla ihmisten tekemän työn luonnetta sekä ihmisten ja koneiden välistä suhdetta. Samassa ajassa työn tuottavuus voi kasvaa Suomessa jopa 36 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Accenturen tuoreesta Why Artificial Intelligence is the Future of Growth -tutkimuksesta.

Tutkimuksessa mallinnettiin tekoälyn vaikutusta 12 kehittyneeseen maahan, joiden yhteenlaskettu osuus maailman taloustuotannosta on yli 50 prosenttia.

Tutkimuksessa vertailtiin maiden vuoden 2035 taloustilannetta perusskenaariossa, joka esittää tämän hetkisten käsitysten mukaisen, odotetun talouskasvun, sekä tekoälyllä ryyditetyn talouden skenarion.

Suomi sijoittui tekoälyn talouskasvupotentiaalin osalta toiseksi heti Yhdysvaltojen jälkeen. Tutkimuksen mukaan tekoäly voisi nostaa Suomen bruttoarvonlisäyksen vuosikasvun 2,1 prosentista 4,1 prosenttiin vuoteen 2035 mennessä. Näin Suomen talous voisi kaksinkertaistua 17 vuodessa, kun ilman tekoälyä se veisi 33 vuotta.

”Edistykselliset teknologiat ja niiden taloudellinen hyödyntäminen ovat jo pitkään muodostaneet Suomen taloudellisen kehityksen perustan”, kertoo Tomas Nyström, Accenturen teknologiajohtaja Suomessa.

Tekoälysovellukset voivat hänen mukaansa mullistaa liiketoiminnan tavoilla, joita ei ole nähty sitten tietotekniikan läpimurron 1900-luvun lopussa.

’’Jo nyt tekoäly, pilvipalvelut, edistynyt analytiikka ja muut teknologiat vaikuttavat ihmisten ja koneiden työn tekemisen tapoihin sekä organisaatioiden ja kuluttajien väliseen kanssakäymiseen hätkähdyttävillä tavoilla’’ Nyström sanoo.

Ruotsi sijoittui vertailussa neljänneksi. Siellä vuosittainen talouskasvu nousisi 1,7 prosentista 3,6 prosenttiin. Työn tuottavuus puolestaan oli tutkimuksen kärjessä ja kasvaisi 37 prosenttia. Pienin vaikutus talouteen tekoälyllä olisi Espanjassa ja Italiassa. Espanjassa vuosittainen talouskasvu nousisi 1,7 prosentista 2,5 prosenttiin ja Italiassa 1,0 prosentista 1,8 prosenttiin.

LISÄÄ: Accenture Institute for High Performance ja Frontier Economics (LINKKI)

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639