Digi tuo apua huoltotöihin – Dimecc tutkii ja kokeilee

Suomalaisen teollisuuden huoltotöihin haetaan uusia keinoja digitalisaatiosta. Koneteollisuuden tutkimusyhteisö Dimecc on käynnistänyt uuden Lifex-tutkimusohjelman, jolla pyritään nostamaan huollon tehokkuutta ja luotettavuutta.

Dimeccin Lifex-ohjelmassa kehitetään digitaalisia toimintamalleja. Ohjelman kahteen eri projektiin osallistuu käynnistysvaiheessa kymmenen yritystä ja neljä tutkimuslaitosta. Projektit käynnistyivät syksyllä.

’’Lähes kaikki digitalisaation haasteet liittyvät siihen, ettei digiosaaminen ole muuttunut käytettävyydeltään sellaiseksi, että kuka tahansa voisi sitä hyödyntää’’, sanoo Lifexin ohjelman päällikkö tekniikan tohtori Arto Peltomaa. ’’ Emme vain ideoi ja tutki, vaan toteutamme järjestelmiä’’, hän sanoo.

Lifex-ohjelman uusi piirre on avoimuus ja ohjelma-ajan avonaisuus. Etukäteen ei ole päätetty, milloin ohjelma päättyy. Ohjelmaan voidaan liittää uusia projekteja ja nyt käynnistettyihin projektihinkin voi päästä mukaan, mikäli riittävä teollinen kiinnostus johonkin teemaan löytyy.

’’Maailma kulkee kohti vähempää suunnittelua ja enempää tekemistä. Meillä tämä dynaamisuus on ollut kantava ajatus jo pitkään. Ekosysteemimme vaikuttavuus ja tehokkuus takaavat kiinnostuksen ja sisältö sekä työkalut valitaan kulloinkin tarkoituksenmukaisesti’’, kuvaa toimintamallia Dimeccin toimitusjohtaja Harri Kulmala.

Uusi ohjelma on jatkoa S-Step-ohjelmalle (Smart technologies for lifecycle performance) osaprojektia, jossa kehitettiin tutkimuksen ja teollisuuden yhteistyönä uusia digitaalisia huoltotyöratkaisuja ja -välineitä.  Lifex-ohjelmassa ovat mukana monet tutut nimet muun muassa 3DStudio, BRP, Eeedo, Kone, Konecranes, Meyer Turku, Sampo-Rosenlew, SimulOne, Vibrol, Wärtsilä, Aalto Yliopisto, Tampereen Yliopisto ja VTT.

Dimecc yhdisti parhaimmat palat shokeista

Koneteollisuuden Fimeccistä ja it-alueen Digilestä syntyneen Dimeccin vaikuttavuus selvitettiin vuosi sitten Tilastokeskuksen tekemällä analyysilla. Tutkimuksen perusteella mukana olleet yritykset menestyivät paremmin kuin vertailuryhmä, jotka eivät olleet mukana tutkimusyhteisössä.

Hyvä esimerkki menestymisestä on Meyerin ostama Turun telakka. Siitä tuli Meyer Turku Oy:n T&K-johtaja Kari Sillanpään mukaan Suomen talouden kirkkain tähti suurelta osin sen ansiosta, että vuosina 2009-2013 huonoista ajoista huolimatta pystyimme panostamaan kehitykseen.

Myös teollisuusjätti Wärtsilä haluaa olla mukana tutkimuksessa. ’’Haluamme jatkossakin panostaa liiketoimintalähtöiseen tutkimukseen, se tuo moninkertaisesti takaisin T&K-panostukset sekä meille että valtiolle, toteaa LIFEXissä mukana olevan Wärtsilän teknologiajohtaja Ilari Kallio.

LISÄÄ: Dimecc (LINKKI) ja S-Step-ohjelman loppuraportti (LINKKI, pdf)

Kuva: Huoltomies saa puhelimeensa kohteessa aiemmin käyneiden huoltomiesten jättämiä vinkkejä. Kuva Konecranes. ”Virtuaalitodellisuus tulee huoltotöihin – AR tuo lisäapua” Uusiteknologia.fi 6.2.2017  (LINKKI, uutinen)

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2016