Movetecille suomalaista lasermerkintätekniikkaa

Kempeleläinen lasermerkintälaiteiden valmistaja Cajo Technologies on tehnyt jälleenmyyntisopimuksen Movetec Oy:n kanssa. Vantaalaisyritys tulee tekemään myynnin lisäksi merkintätekniikan integrointia asiakkaidensa tuotantolinjastoihin ja toiminnanohjausjärjestelmiin. 

Tuotteiden jäljitettävyys on teollisuudessa entistäkin tärkeämpääläpinäkyvyyden ja tehostamisen parantamiseksi. Suomalaisyrityksen mukaan esimerkiksi metallitoimialalla suurin käytännön haaste on löytää kestävän ja riittävän informatiivisen materiaalimerkinnän tekeminen tuotantoketjun eri vaiheissa.

Teollisuudessa on käytetty stanssausta, etsausta, maalausta, kaiverrusta ja mustesuihkua. Niiden ongelmana on kempeleläisyrityksen mukaan kuitenkin merkinnän turmeltuminen tai katoaminen, jonka seurauksena jäljitettävyystiedot menetetään.

’’Erityisesti valmistavan teollisuuden linjanopeuksiin suunnitellut Marking on the fly -laiteratkaisut mahdollistavat linjaintegraation suoraan asiakkaan tuotantolinjastoon, parantaen tuottavuutta, kun linjastoa ei tarvitse pysäyttää tai hiljentää merkinnän tekemisen ajaksi, kertoo Cajo Technologiesin toimitusjohtaja ja teknologian kehittänyt Niko Karsikas.

Lasermerkinnän vaatimat tiedot saadaan erilaisista teollisuudessa käytössä olevista toiminnanohjaus- tai tehdasjärjestelmistä.Perinteisten viivakoodien rinnalle kehitettyjen 2D-koodien avulla metalliin saadaan tallennettua jopa satakertainen tietomäärä.

’’Pystymme tarjoamaan asiakkaillemme sekä merkintälaitteistot että myös koodinlukijat tai kamerat joilla voidaan valvoa merkinnän toteutumista halutusti”, kertoo Joakim Boijer Movetec Oy:n johdosta

Movetec Oy on osa kansainvälistä Addtech-konsernia ja kuuluu yrityksen Components – yksikköön. Movetec työllistää 45 henkilöä ja liikevaihto on n. 24 miljoonaa euroa.

Kuva: Cajo Technologies

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2017