Monta tapaa rakentaa AR-silmikko

Virtuaalilasit ovat jo muuttuneet kuluttajatuotteiksi, mutta lisätyn todellisuuden lasien läpimurtoa pitää vielä odottaa joitakin vuosia. Ala on kuitenkin kasvussa ja erilaisia AR/MR-laseja kehitetään entistä voimallisemmin, arvioitiin Vantaalla järjestetyssä Team Roboticsin seminaarissa.

Lisätty todellisuus ja puettavan teknologian mahdollisuudet ovat avautumassa ensiksi yrityksille. Vantaalla järjestetty tilaisuus keräsi yhteen lähes 40 robotiikka- ja tekoälyalasta sekä VR/AR-sovelluksista kiinnostunutta yrityspäättäjää.

Tapahtumassa suomalainen ohjelmistotalo Softability perehdytti kuulijat lisättyyn todellisuuteen (Augmented & Mixed Reality) ja älylasien ja -silmikoiden tarjoamiin mahdollisuuksiin yrityksille. Softability on toteuttanut viimeisen vuoden aikana jo kymmenkunta räätälöityä X-Reality-ratkaisua asiakkaille.

AR/MR-tuotteita ovat esitelleet muun muassa Microsoft HoloLens, Google Glass, Meta, Magic Leap, DAQRI, ODG, Vuzix ja Sony. Uutta ovat myös ensimmäiset AR-tekniikalla varustetut kännykät. Googlen lisäksi myös Apple on tulossa mukaan.

Vuonna 2016 VR/AR-silmikoiden ja niitä tukevien ohjelmistojen markkina-arvo oli hollantilaisen Brobant Development Agency BOM:n mukaan maailmanlaajuisesti noin 3,9 miljardia dollaria.

Pelkästään VR/AR-laitteiden markkinoiden arvioidaan kasvavan 8,2 miljoonasta toimitetusta yksiköstä (2016) 43 miljoonaan lähetykseen vuonna 2020.

Laitemyynnin lisäksi VR/AR-ohjelmistojen liikevaihdon ennustetaan  markkinatutkija BOM:n mukaan kasvavan nykyisestä yli 20-kertaiseksi 24,3 miljardiin dollariin vuoteen 2020 mennessä.

Markkinoilla on jo kymmeniä käyttökelpoisia VR/AR-laseja sovelluksineen. Siitä huolimatta alalla odotetaan vielä uusien mallien lanseerauksia ja aiempaa parempia versioita, jotta VR/AR-kehitys pääsisi uuteen vaiheeseen.  Applen vasta ilmestynyt iPhone 8 ja iOS 11 avaavat vaikuttavia mahdollisuuksia lisätylle todellisuudelle peleissä ja sovelluksissa.

LISÄÄ: Brobant Development Agency (LINKKI) ja Softability (LINKKI)

Aloituskuva: Microsoft

Etäkorjausta lisätyllä AR-tekniikalla

Suomalainen Softability on toteuttanut lisätyn todellisuuden ratkaisuja myös huollon, laitteiden operoinnin ja tuotannon avuksi. Lisäksi lisätyn todellisuuden sovellukset tuovat lisäarvoa tuotekehitykseen, suunnitteluun, koulutukseen ja opetukseen.

Virtuaalisilmikoiden lisäksi lisätyn todellisuuden sovellukset tuovat apua etähuoltoon. Aluetta tutkitaan jo laajalti Suomessa. Kuva VTT:n demosta / Uusiteknologia.fi.

Nykyteknologia mahdollistaa live-videon välityksellä tapahtuvan etäneuvonnan, jossa kentällä työskentelevä työntekijä voi mobiililaitteen tai AR-lasien kautta olla videoyhteydessä toimistolla olevan asiantuntijan kanssa.

Työntekijä välittää reaaliaikaista videokuvaa siitä, mitä parhaillaan näkee, ja etänä toimiva asiantuntija voi tehdä merkintöjä videon päälle ja antaa ohjeita työn tekemiseen vaihe vaiheelta.

Ratkaisu tehostaa työntekoa, helpottaa työntekijän työtä ja vähentää kustannuksia, kun asiantuntija pystyy etänä ohjaamaan useampaa työntekijää tarvitsematta matkustaa kohteeseen.

Myös lisätyn todellisuuden sovelluksissa voidaan hyödyntää koneoppimista. Ne visualisoivat dataa näyttävällä tavalla, tuovat oleellisen tiedon käyttäjälleen, ohjaavat työnkulkua ja mittaavat antureilla ympäristöään jalostaen tiedon hyödylliseksi informaatioksi.

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2017