Nokian entinen karttayritys yhteistyöhön Tiedon kanssa

Saksalaisten autonvalmistajien nykyisin omistama Here Technologies ja Tieto lähtevät tarjoamaan logistiikka- ja toimitusketjujen hallintaan toimialaräätälöityjä, sijaintitietoa hyödyntäviä ratkaisuja. Sovelluskohteita ovat autoteollisuuden lisäksi kuljetusala sekä muut liikkuvan kaluston ja ajoneuvojen hallintajärjestelmät.

Yhdistämällä tarjontaansa Tieto ja Here aikovat tarjota parempaa paikka- ja sijaintitietoa suoraan asiakkaiden liiketoimintasovelluksiin. Räätälöityjen paikannuspalveluiden alue on kasvava, muun muassa Market Research Future -tutkimuslaitoksen mukaan ajoneuvojen hallintajärjestelmien globaalin markkinan arvioidaan kasvavan keskimäärin 22 prosenttia vuosina 2018-2023.

Kuva: Here Technologies

Toinen markkinatutkimuslaitos Transparency Market Research, arvioi puolestaan ennustaa liikkuvan kaluston seurannan ja hallinnan kasvavan vuosittain keskimäärin 13 prosenttia ajanjaksolla 2018-2026.

”Tämä kumppanuus on enemmän kuin osiensa summa”, sanoo Tiedon tuotekehitysyksikön johtaja Tom Leskinen.  Myös Heren johtaja Victor van Dintenin mukaan edistyksellisyyttä on pystyä integroimaan teknologioita siten, että liikkuvan kaluston käyttö saadaan optimoitua täydellisesti.

Nokiaan aiemmin kuuluneen karttayritys Here Technologies omistavat nykyään muun muassa Audi, Bosch, BMW, Continental, Daimler, Intel ja Pioneer.  Ne ostivat Heren Nokialta vuonna 2015. Kaupan yhteydessä Nokia ilmoitti saavansa kaupasta 2,8 miljardia euroa. Vuonna 2007 Nokia maksoi karttayritys Navteqin 5,4 miljardia euroa.

Kuvat: Here

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2018