Ericsson ulkoisti Tiedolle radioverkkokoodareita

Ericsson siirtää Tiedolle radioliityntäverkko-ohjelmistojen (RAN) kehitystoiminnot Ukrainan Lvivissä. Samalla noin 150:lle  Ericssonin työntekijälle tarjotaan uutta työtä Tiedolla.

Tieto ottaa vastuulleen Ericssonin radioliityntäverkko-ohjelmistojen (RAN) kehityspalvelut Ukrainan Lvivistä samalla kun Lvivin toimipaikka tulee jatkossa tarjoamaan palveluja myös muille Tiedon asiakkaille.

Suomalaisyritys aikoo myös kasvattaa Lvivin toimipaikan toimintaa tulevina vuosina ja tarjota palveluja sekä ratkaisuja myös muille asiakkailleen useilla toimialoilla.

”Tämä sopimus on tärkeä askel Tiedolle ja mahdollistaa osaltaan jatkuvan vahvan kasvun ja kilpailukykymme 5G-, IoT-, Automotive- ja Smart Devices -alueilla”, sanoo Tiedon tuotekehitysyksikön johtaja Tom Leskinen.

Transaktion arvioidaan toteutuvan vuoden 2019 kolmannen neljänneksen aikana ja sen toteutuminen edellyttää tavanomaisten viranomaislupien saamista. Sopimuksen arvoa ei julkisteta. Tieto on tuottanut Ericssonille kehitystyötä vuodesta 2002.

”Olemme tyytyväisiä siitä, että voimme laajentaa ohjelmistokehitysyhteistyötämme Tiedon kanssa”, sanoo Ericssonin verkkopuolen tuotekehityksestä vastaava Joakim Sorelius.

Tiedon tuotekehityspalvelut -osuus (Tieto Product Development Services, PDS) tarjoaa puolijohde-, viestintäinfrastruktuuri- ja erilaisten verkkolaitteiden valmistajille seuraavan sukupolven esineiden internetin (IoT), puettavien älylaitteiden sekä älykkäiden autojen ja tietoverkkojen rakentamista.

Kuvituskuva: Tieto

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2019/