Donut labin akkusaaga sai jatkoa

Donut Lab kumoaa uusimmilla VTT-mittauksilla netin teoriat akkunsa superkondensaattorista. VTT:n mittaustuloksissa arvioidaan nyt  varauksen säilymistä, kun akku ei ole käytössä. Mittauksissa akku käyttäytyi Donut Labin mukaan kuitenkin tyypilliselle akulle ominaisesti ja pystyi ylläpitämään varausta pidempään.

Kuusakoskelta uutuusvaroitin akkupaloihin

Tamperelaisen Olfactomicsin kehittämä kaasuvaroitin pystyy havaitsemaan akkupalon jopa puolitoista tuntia ennen syttymistä. Kierrätysyritys Kuusakoski on ollut mukana järjestelmän käyttööotossa ja kehittämisessä.

Akkumateriaalien valmistus alkaa vuoden päästä Kotkassa

Suomalainen akkuarvoketju vahvistuu vuoden sisään. Kotkaan rakennettava katodiaktiivimateriaalia tuottava CAM-tehdas on saanut ympäristöluvan lisäksi luvan myös akkumateriaalien kemikaalikäsittelyyn. Tehtaan tuotantoväkeä koulutetaan jo ja sen pitäisi valmistua tuotantoon vielä vuonna 2027.

Akkulaitteista jo enemmän paloja kuin sähkökiukaista

LähiTapiolan vahinkotietojen mukaan akkupalot voivat olla yllättäviä ja rajuja. Vahinkojen ennaltaehkäisyn kannalta olennaista on ladata laitteita vain valvottuna ja viedä vanhat akut kierrätyspisteisiin. Neljäsosalla on kotonaan jo yli kymmenen akkukäyttöistä laitetta, selviää LähiTapiolan teettämästä tuoreesta kyselystä.

Suomalaisyritykseltä kiinteän olomuodon akku – päivitetty 14.1.2026

Sähkömoottoripyörällä maineeseen noussut suomalaisyritys esittelee Las Vegasissa alkavilla teknologiamessuilla 100 prosenttisesti kiinteän olomuodon akun sähköisiin kulkuvälineisiin. Verge Motorcyclesin tytäryhtiö Donut Labin on luvannut solid state -akkupaketit yhtiön vuoden 2026 TS Pro -sähkömoottoripyöriinsä Euroopassa ja Yhdysvalloissa. PÄIVITETTY 14.1.2026.

Kevyemmin siirrettävät latausasemat LFP-akuilla

EcoFlow on tuonut myyntiin uusia aiempaa keveämpiä Trail-latausasemia, jotka ovat aiempia malleja helpompia kuljettaa ja tarjoavat kuitenkin riittävästi tehoa useimpiin  sovelluksiin. LFP-akuilla varustettu kevytmallisto alkaa parin kilon painoisesta ja alle 200 watin mallista lähes kolmen kilon painoiseen 300 watin malliin. Erikoisuutena on plus-malli, jossa retkikäyttöön sopiva ledivalo. Lataus onnistuu myös aurinkokennoilla.

Kännyköiden akkukapasiteetit kasvussa

Samalla kun uusimmat kännykät ovat entistä ohuempia niin niiden kapasiteettia yritetään kasvattaa jopa tuhansilla milliampeereilla. Uusimmat isoilla akuilla tulossa olevat uutuuspuhelimet ovat Oneplusan 15R-malli 7400 ja Honorin 8 Magic Pro -malli 7100 milliampeerin piikarbonaattiakuilla. Ja ensi vuonna on tulossa seuraavia Honor uutuuksia  7500 milliampeerin akuilla.