Lisää virtaa urheilukelloon aurinkokennosta

Nykyisin kiinalaisomistuksessa oleva Suunto on esitellyt uuden Vertical-älykellonsa, jonka akkukestoa on menytetty aurinkokennoilla. Parhaimmillaan 30 prosenttia lisävirtaa antavat titanium-versio tarjoaa 85 tunnin kokonaiskäyttöajan. Uutuudet valmistuvat edelleen Suunnon Suomen tehtailla.

Tietotekniikan ja viihde-elektroniikan myynti heikkeni

Uusimpien tietokoneiden ja televisioiden hankinnat on pantu kodeissa jäihin koronavuosien ja inflaation nostaessa tuotteiden hintoja. Sen sijaan kännyköiden myynnin arvo nousi viime vuonna kalliimpien 5G-mallien myötä 8,9 prosenttia, kertoo maahantuojajärjestö ETK uusimmissa tilastoissaan.

Älykelloon sertifioitu sydämen EKG-mittaus

Huawein kahteen uuteen älykellomalliin on saatu CE-sertifiointi, jonka myötä yhtiö voi tarjota GT 3 Pro- ja Watch D-kellojen käyttäjän EKG- ja verenpainemittaukset myös Euroopassa. Niiden EKG-anturimoduulin avulla voidaan analysoida sinusrytmiä ja eteisvärinää reaaliaikaisesti. 

Älykellojen pariksi taittuvanäyttöinen puhelin

Kiinalainen Huawei ei aio luovuttaa kännyköistä vaikka tämän päiväisen Milanon julkistuksessa pääosassa olivatkin esillä uudet älykellot ja aktiivisuusrannekkeet. Tilaisuudessa Huawein Huawein Consumer Business Groupin toimitusjohtaja Richard Yu esitteli Eurooppaan yrityksen uusimman taittuvanäyttöisen Mate Xs 2 älypuhelimen.

Suomi osti jo kodit täyteen uusinta viihde-elektroniikkaa – näissä laskua

DVBT2 Televisio Samsungilta. toimiikotelevisiosi.fi

Kodintekniikka myynti kääntyi viime vuoden viimeisellä neljänneksellä laskuun. Kodin isojen koneiden lisäksi viihde-elektroniikan myynti laski 2020  vuoden jälkeen ja se painoi koko vuoden kehitystä alaspäin. Pelkästään kännyköiden myynti laski vuoden lopulla kappalemäärissä 8,1 prosenttia, kertoo GfK:n ja maahantuojien uusimmat tiedot.

Suunnolle uusi omistaja – lisää tutkimusvoimaa

Kiinalaisomistuksessa oleva Amer Sports fokusoi tuotteistoaan ja myy Suunnon älykellot toiselle  kiinalaiselle Lesshengille. Uusi omistaja on erikoistunut puettavien teknologioiden kehittämiseen ja valmistukseen. Työntekijlöistä 60 prosenttia toimii tutkimuksessa ja tuotekehityksessä.

Qualcomm hakee kasvua puettavasta elektroniikasta

Piirijätti Qaulcomm vauhdittaa kännyköiden lisäksi uusien älykellojen ja muiden ns. puettavan teknologian liiketoimintaansa. Yritys on esitellyt uutuuksia Snapdragon Wear -alustaansa ja kertoo uudesta alueen kehitysohjelmastaan yli 60 yrityksen kanssa. Suomesta mukana on ainakin tamperelainen Yepzon.