Suomalaisen älylukko myy kasvavasti

Oululainen iLoqin kasvu jatkui tammi–kesäkuussa 2019. Yhtiön liikevaihto oli 27,4 milj. euroa jossa on  kasvua viime vuodesta 24,3 prosenttia. Yritys jatkoi panostuksia kansainvälistymis- ja kasvutavoitteita varten. Liikevoitto oli siksi 1,6  miljoonaa euroa kun vuosi sitten voittoa tuli 4,2 miljoonaa.

Suomalaisyritys kehitti IoT-lukon

Suomessa sikiää Abloyn vanavedessä uusia sähkömekanisia lukkoja. Langattomat internet-ratkaisut mahdollistavat lukituksen liittämisen entistä paremmin osaksi kehittyvää IoT-laiteinternettiä. Yksi uusimpia on espoolaisen Rollockin induktiiviseen tehonsiirtoon perustuva älylukko.