Rajavartiolaitos hankkii EU:n rahoituksella suomalaisvalmisteisen vastadroonijärjestelmän, jota parantaa rajavalvonnan kykyä miehittämättömien ilma-alusten muodostamia uhkia vastaan. Viiden miljoonan euron hankkeen rahoittaa 90 prosenttisesti Euroopan unioni.
Tag: drooni
Sensofusionilta siirrettävä droonitehdas 3D-tekniikoilla
Sen sijaan, että varastoitaisiin tuhansia vahentuvia drooneja, suomalainen Sensofusion on kehittänyt konttiin rakennetun droonitehtaan, jossa voidaan valmistaa jopa 50 droonia lähes missä tahansa. Mukana on droonien havaitsemistekniikoiden lisäksi uusinta 3D-tulostus- ja elektroniikan kokoonpanotekniikkaa.
Erkkojen säätiö rahoittaa antureina toimivia piendrooneja
Sotilastason liittimiä kriittisiin järjestelmiin
Droonit kuvaavat liikennettä tekoälysimulaatioita varten
Hyppönen konsultoimaan Elisaa
UAV-G25: Droonit entistä laajempaan käyttöön
Suomalainen lentävien droonien kehitys on alan kansainvälistä kärkeä ja niitä hyödynnetään jo puolusteollisuuden lisäksi tiedonkeruuseen esimerkiksi metsissä, maataloudessa, kaupungeissa ja poliisien toiminnassa. Pelkästään drooneilla tehtävä kaukokartoitus on Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI:ssa entistä tärkeämpi osaamisalue. Espoossa on tänään vielä menossa laaja alan ammattilaisten kansainvälinen tapaaminen.
Droonit seuraavat Helsingin liikenneruuhkia
Suomalaisdroonit testilennolle ilman näköyhteyttä
Venäjän ja Ukrainan sota on tuonut entistä laajemmin droonit ja lennokkien teknologiat käyttöön. Myös siviilisovelluksissa edetään perustason kamera-droneista ilman näköyhteyttä lentäviin drooni-lennokkeihin. Uusimpana VTT ja Fintraffic ovat testanneet droonien käyttöä niiden omissa lentokäytävissään.








