Muutoksia komponenttikauppaan – Distrelec RS Groupille

Ammattielektroniikan komponenttikauppa on keskittymässä muutaman suuren toimijan hoteisiin paljolti nettikaupan ryydittämänä. Uusin siirto on Distrelec-ketjun siirtyminen brittiläiselle nettikauppaa tekevälle RS Groupille. Kisa kovenee myös Suomessa vaikka täällä on nettikaupan lisäksi isojen Arrowin ja Avnetin ohella monia pienempiä paikallaisesti toimivia komponenttijakelijoita.

Teknologia17-messujen teemaksi digihyödyt ja tuotteistaminen

Lokakuussa Helsingissä järjestettävän Teknologia 17 -tapahtuman teemana on digitaalisen tiedon hyödyntäminen ja palveluiden tuotteistaminen. Näyttelyosuuden lisäksi on tulossa aiempaa laajempi seminaaritarjonta. Kaksi vuotta sitten tapahtumaan tutustui yli 14 000 kävijää.