Häirintäjammereiden hallussapidosta rangaistavaa

Satelliittipaikanuksen häirintään tarkoitettujen häirintälaitteiden hallussapidosta halutaan tiukemmin rankaistavaa. Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää nyt lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta koskien radiohäirintään tarkoitettuja radiolaitteita eli nk. jammereita koskevan lainsäädännön muuttamista.

Sijainnin voi paikantaa myös ilman satelliitteja

Satelliittipaikannuksen häiriöt nostavat esiin myös muiden niistä riippumattomien paikannusratkaisujen kehittämistä. Maanmittauslaitoksen paikkatietokeskuksen DI Maija Mäkelä on esitellyt uudessa väitöstutkimuksessaan verkottuneita menetelmiä, jotka eivät tarvitse lainkaan satelliittisignaalia toimiakseen.

Sentintarkkaa paikannusta sähköpotkulaudoille

Helsingin kaupungissa on käynnistetty sentintarkan pilottihanke yhteistyössä teknologiayrityksen Sparkparkin kanssa. Paikannus perustuu norjalaisyhtiön uudenlaisiin anturiratkaisuihin ja Bluetooth-yhteyteen.

Satelliittipaikannuksen häiriöihin pitää varautua paremmin

Riippuvuus satelliittipaikannuksesta on tehnyt digitalisoituneesta yhteiskunnista aiempaa haavoittuvaisempia. Nyt Suomi on EU mukaan lukien on havahtunut kasvaneeseen varautumisen tarpeeseen ja alan tutkimuksen lisäämiseen. Maanmittauslaitoksen Sanna Kaasalaisen mukaan näitä varajärjestelmiä pitäisi testata enemmän ja kehittää GNSS-järjestelmästä riippumatonta paikannusta.

Kiinteistörajat karttasovelluksella jopa senttimetrien tarkkuudella

Oululaisen Accelbitin karttaselain tarjoaa mobiilikäyttäjälleen vektorimuotoiset ja ammattilaitteilla jopa varmistetut senttimetritarkkuuteen yltävät kartat kiinteistöjen rajamerkeistä ja kiinteistörajoista. Suomen alueen kartta perustuu Maanmittauslaitoksen ajantasaisimpiin kiinteistötietoihin.

Timanttisia kvanttiantureita parantamaan GPS-paikannusta

Teknologiayritys Bosch on perustanut synteettisten timanttimateriaalien toimittajan Element Sixin kanssa yhteisyrityksen kaupallistamaan magneettikenttiä tarkasti mittaavia kvanttiantureita. Ne sopivat tulevaisuudessa GPS-paikannuksen varmistamiseen, mutta myös moniin terveydenhoidon ratkaisuihin.

Norjassa testattiin GPS-häirintää – Suomi mukana

Norjalaisviranomaisten syyskuussa järjestämässä Jammertest-kehitystapahtumassa voitiin testata oikein luvan kanssa satelliittipaikannuslaitteita laajan satelliittien GNSS-häirinnän aikana. Suomesta RTK-laitteine mukana olivat Maanmittauslaitoksen tutkijat. Norjan viranomaisten Jammertest järjestetään vuosittain.

Uusia 4G-senioripuhelimia satelliittipaikannuksella

Senioripuhelimia valmistava ruotsalaistaustainen Doro on tuonut markkinoille kolme perinteisen tyylistä näppäinpuhelinta, jotka toimivat uudemmissa 4G-verkoissa. Roiskevedeltä IP54-suojatuissa uutuuksissa on fyysisten näppäimien lisäksi mukana GPS-satelliitteihin perustuva hätäpaikannuspainike.