Eurooppaan uusi elektroniikan valmistusjätti

Suomalaisen Ahströmin omistama elektroniikan sopimusvalmistaja Enics ja tanskalainen GPV yhdistyvät uudeksi konserniksi. Tuloksena syntyy suuri globaali elektroniikan sopimusvalmistaja, jolla on toimintaa Euroopan lisäksi Aasiassa. Yrityskaupan arvo on yli 500 miljoonaa euroa.

Puolijohdetekniikan jättiläinen ostaa suomalaistoimijan

Suomalainen ALD-tekniikkaa kehittävä Picosun siirtyy amerikkalaisen puolijohdetekniikoita kehittävän Applied Materials omistukseen. ALD eli atomikerroskasvatus on suomalainen nanometrien mittakaavassa toimiva ohutkalvoteknologia, joka on olennainen osa nykyistä puolijohdeteollisuutta.