Teollisuus investoi jo kasvavasti – elektroniikassa kasvu 48 %

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tuoreen Investointitiedustelun mukaan suomlaisen teollisuuden investointien odotetaan kasvavan kuluvana vuonna 11 prosenttia viime vuoteen nähden. Suurin osa on investoinneista on kiinteitä koneita ja tuotantotiloja. Sen sijaan tutkimuksen ja kehityksen panostukset pysyisivät vain viime vuoden tasolla.

Teollisuuden t&k-toiminta vihdoin kasvuun

Elinkeinoelämä EK:n investointitiedustelun mukaan teollisuuden Suomeen kiinteät investoinnit kasvoivat viime vuonna voimakkaasti, mutta kuluvana vuonna niiden odotetaan kääntyvän laskuun. Lasku johtuu ennen kaikkea muutamien suurten teollisuuskohteiden valmistumisesta. Sen sijaan tutkimus- ja tuotekehityspanokset ovat pääsemässä kasvuun kuluvan vuoden aikana.