Pohjoismaiset Norja ja Tanska Suomea haavoittuvimpia kansainvälisen kaupan häiriöille, mutta Suomen ongelmana on Etlan mukaan Suomen logistinen riippuvuus Kiinasta esimerkiksi akuissa ja niiden materiaaleissa. Ruotsin ja Islannin kauppa kestää Suomea iskuja paremmin, kertoo Etlan julkistama uusi raportti.
Tag: kriittiset materiaalit
Kännyköissä runsaasti arvokkaita raaka-aineita
Eurooppalaisissa kotitalouksissa uinuu unohdettu yli miljardin euron edestä kännyköissä olevaa kierrätykseen sopivaa raaka-ainetta, kertoo käytettyä elektroniikkaa kaupittelevan Refurbedin Fraunhofer-instituutilla tekemä selvitys. Yksistään kobolttia on 5 000 tonnia ja kultaa yhdeksän tonnia eurooppalaisten kotien kaapeissa ja piirongeissa.
Akkumateriaaleja jätemetalleista ja köyhemmistä malmeista
Kriittisiä ja taloudellisesti merkittäviä metalleja, kuten akkujen kobolttia ja nikkeliä, voidaan ottaa EU-projektin mukaan talteen kannattavasti metallinjalostuksen jätteistä tai sellaisista malmieristä, joissa pitoisuudet ovat totuttua pienempiä. EU-projektissa oli mukana Suomesta VTT:n lisäksi Outotec.


