Kyberturvallisuuden koulutuksen vetovastuu Jyväskylään

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Jyväskylän ammattikorkeakoululle ja Jyväskylän yliopistolle yli kolmen miljoonan euron rahoituksen kyberturvallisuuskoulutuksen kehittämiseen ja tarjonnan lisäämiseen. Samalla  jyväskylästä käsin on jatkossa tarkoitus koordinoida ja kehittää Suomen kyberturvallisuusalan korkeakoulutusta yhdessä 13 muun ammattikorkeakoulun kanssa.

Tulevaisuuden talviliikenne vaatii toimivia verkkoyhteyksiä

Automatisoituva tieliikenne vaatii arktisissa lumisissa ja jäisissä olosuhteissa palveluiden yhteentoimivuutta ja riittäviä verkkoyhteyksiä, arvioidaan juuri päättyneessä Arctic Challenge -tutkimushankkeessa. Tutkimustulokset esiteltiin tänäänm Helsingissä järjestetyssä loppuseminaarissa.

Älykäs hirvieste eteni – LoRa-verkko käyttöön

Valtakunnallistakin julkisuutta saanut hanke älykkään hirviesteen kehittämiseksi on edennyt demovaiheeseen. Vuoden alusta lähtien kehitettyä hirviestettä testattiin maaliskuun lopulla kaupallisella testialueella Lapissa. Käytössä on Doppler-mikroaaltotutka ja LoRa-anturiverkko.

Suomalainen sähkökelkka voitti

Lapin ammattikorkeakoulussa kehitetty sähkömoottorikelkka eSled voitti Clean Snowmobile Challenge -kilpailun Michiganissa Yhdysvalloissa. Suomalaisjoukkue löin näin toistamiseen 20 pohjoisamerikkalaisen yliopiston joukkueet.