Älykäs hirvieste eteni – LoRa-verkko käyttöön

Valtakunnallistakin julkisuutta saanut hanke älykkään hirviesteen kehittämiseksi on edennyt demovaiheeseen. Vuoden alusta lähtien kehitettyä hirviestettä testattiin maaliskuun lopulla kaupallisella testialueella Lapissa. Käytössä on Doppler-mikroaaltotutka ja LoRa-anturiverkko.

Kemin teknologiakeskus Digipoliksen vetämässä hankkeessa rakennetaan kolmen maakunnan yhteistyönä autonomiseen ajamiseen ja testaukseen soveltuvaa älykästä hirviestettä.

Espanjalaisen Libeliumin Lora-verkkoa tukeva WaspMode-kehityskortti.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että testiradalle tai hirviesteeseen lisätään älyä, joka reaaliaikaisesti havaitsee lähestyvän ajoneuvon ja reagoi käynnistämällä hirviesteen. Tällöin hirvieste liikkuu ajoväylän yli pakottaen ajoneuvon reagoimaan törmäyksen estämiseksi.

Digipoliksen projektipäällikkö Seppo Aholan mukaan hanke voi parhaimmillaan olla alku ajoneuvojen turvajärjestelmälle, joka havainnoi eläimen, jarruttaa ja mahdollisesti myös väistää vaarallista kohdetta.

’’Hankkeen ajatuksena on klusteriyhteistyöllä hyödyntää olemassa olevia Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan osaajien älyliikenteen kehitysympäristöjä’’, kertoo projektipäällikkö Seppo Ahola.

Kuva; Centria

Hirvitutkaa varten Ylivieskan Centria-ammattikorkeakoulun Sakari Nokela, Pertti Verronen, Ville Peltola ja Tuomo Viitala ovat toteuttaneen hirviesteen laukaisemisesta tutkatiedon ja siihen liittyvien säätö- ja tietoliikennesovellusten avulla.

Ajoneuvon ajosuunnan ja nopeudenhavaitseminen on toteutettu mikroaaltotutkaan perustuvalla Doppler-laitteella. Laitteen saama säätötieto siirtyy hirven laukaisemisen käyttöön langattoman LoRa-anturiverkon avulla.

Lisäksi Centrian mittausjärjestelmään on kehitetty erillisiä hallintaohjelmistoja (kuvassa), joilla koko testaustapahtumaa voidaan valvoa etänä tai kalibroida jarrutustapahtumaa muuttuvaan sään tai tien pinnan liukkauden suhteen.

Oulun yliopiston Jarno Junnikkala, Kasper Hahtonen ja Atte Rankinen ovat kehittäneet hirviesteen teräsrakenteet, testielementin ja sen liikkumisen logiikat.

Lapin ammattikorkeakoulun Tuomas Sinisalo kehitti Android-sovelluksen, jonka tiedot ohjaavat hirviesteen laukaisemista matkapuhelinverkossa Ilmatieteen laitoksen Jyrki Mattasen ja Kari Mäenpään kehittämän pilvipalvelun kautta.

Turvajärjestelmien testaus eri olosuhteissa on tärkeää

Autonomiset turvajärjestelmät ja autonominen ajaminen ovat osa ajoneuvoteollisuuden nopeaa kehitystä.

”Auton turvajärjestelmien testaus esimerkiksi talviolosuhteissa tulee todennäköisesti kasvamaan. Uusien testaussovellusten ja -palvelujen kehittäminen on tärkeää”, kertoo Lapland Proving Ground Oy:n Jukka Vuorinen.

Kuva: Centria amk

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!