Nokia nimittää Emma Falckin mobiiliverkkojen johtoon. Hän on toiminut aiemmin Siemensillä useissa johtotehtävissä, viimeisimpänä Smart Infrastructure -liiketoiminnan johtajana. Falck on Suomen kansalainen.
Tag: mobiiliverkko
3G-verkkojen loppuessa tarkista IoT-tuki
Suomi on monien muiden maiden tavoin luopumassa ensimmäisen sukupolven 3G-verkkojen operoinnista kuluvan vuoden loppuun mennessä. Esimerkiksi Elisa lopetti ensimmäisen 3G-verkonsa Hämeenlinnassa jo alkuvuodesta 2023. Muutoksen yhteudessä kannattaa kuitenkin kannattaa tarkistaa IoT-tyyppisten laitteiden verkkotuki ja siirtyä tarvittaessa 4G-tekniikkaan.



