Nokialla suuria ongelmia patenttirahojensa perinnässä

Nokia kertoo tuloksensa jäävän alle viimeisimmät ohjeistuksen, koska teknologiayksikön patentti- ja muiden lisenssien uusimisneuvottelujen odotetaan jatkuvan vielä ensi vuoden puolelle.  Suurimmaksi ongelmaksi on maailmalla mainittu kiinalainen kännykkäjätti Oppo, joka ei halua maksaa Nokian vaatimaan hintaa patenteista. 

Suomalaisyritykset ostivat vauhdilla Applen kännykkäuutuuksia

Lokakuussa yritysasiakkaiden myydyimmäksi puhelimeksi nousi DNA:lla Applen uusi lippulaivamalli iPhone 15 Pro samalla, kun Apple kahmaisi myös myyntilistan toisen sijan 15 Pro Max 5G -versiollaan. Apple nappasi DNA:lla lokakuussa lisäksi tuplavoiton operaattorin myydyimpien älykellojen listalla. Applen ylivoima näkyi myös muiden operaattoreiden listalla Teliaa lukuunottamatta. Elisalla kuluttaja-asiakkaita kiinnosti eniten Oneplus ja Telialla Samsungin edullinen 4G-malli.

Apple villitsi syyskuun myyntilistat

Applen uutuudet hullaannuttivat syyskuussa kännykkäostajat vaikka Samsung hallitsi laajalla mallistollaan edelleen myyntilistoja. Applen iPhone 15 -mallien lanseeraus oli edellisvuosia suositumpi. Esimerkiksi uudet titaanista valmistetut iPhone 15 Pro ja 15 Pro Max -mallit nousivat DNA:lla aivan listan kärkipäähän. Myös Telialla Applen 15 Pro-malli nousi heti myynnin käynnistyttyä kuluttajien listalla toiseksi.

MWC2019: Ensimmäiset 5G-kännykät ja taitettavat tablettimallit

Barcelonan mobiilimessuilla elettiin eilen kiireistä aikaa. Samaan aikaan kun näyttelyosastoja vielä rakennetiin niin lähihotelleissa esiteltiin kännyköitä 5G-puhelimista taitettaviin tablettipuhelimiin sekä monikameratekniikoista optiseen tarkennukseen. Myös tärkeimmät 5G-verkkotoimittajat pitivät eilen omat tilaisuutensa.