Suomi mukaan puolijohdealan eurooppalaiseen sijoitusrahastoon

Pääomasijoitusyhtiö Cloudberry kertoi tänään Euroopan ensimmäisestä sijoitusrahastosta, jonka koko on 30 miljoonan euroa. Helsingistä ja Lontoosta käsin toimiva rahasto haluaa sijoittaa erityisesti puolijohteita, fotoniikkaa ja edistyneitä materiaaleja kehittäviin yhtiöihin.  Suomesta rahastossa on mukana valtiollinen sijoitusyhtiö Tesi.

Lappi tavoittelee yli sataa uutta startupia

Rovaniemelle synnytetään startup-yrittäjien yhteistiloja ja perustetaan kymmenen miljoonan euron sijoitusrahasto. Koko Lapin aluetta palvelemaan tarkoitettu startup-toiminta käynnistyy kevään 2018 aikana. Sijoittajaryhmässä ovat mukana Rovion Peter Vesterbacka ja Nokia-taustainen Timo Teimonen.