Finnvera tuplaa innovaatiorahoituksensa 300 miljoonaan euroon

Valtion erityisrahoituslaitos Finnvera kertoo kasvattavansa merkittävästi rahoituspanoksia alan yrityksille, jotta alan innovaatiot saadaan skaalattua ja kaupallistettua globaaliksi kasvuksi. TKI-toimintaan panostavien yritysten rahoitus nostetaan 150 miljoonasta 300 miljoonaan euroon.

Robotiikka tuo uutta kävelyn kuntoutukseen

Robotiikka on  noussut nopeasti lupaavaksi keinoksi ihmisen liikkumisen avustamisessa. Yliopistollisen HUS:n Uudessa lastensairaalassa tehty tutkimus osoittaa, että eksopuvulla voidaan avustaa CP-vammaisten lasten kävelyä kevyesti ja luonnollisesti. 

Suomalaiset älytähtäimet vahvistavat operatiivista valmiutta

Patria-konserniin kuuluva Senop toimittaa Ranskaan Senopin AFCD TI -älytähtäimia. Sopimus on huipentuma Senopin, DGA:n ja Saabin Ground Combat -yksikön yhteistyölle, jossa järjestelmää on kehitetty ja arvioitu usean vuoden ajan. Yritys on laajentamassa toimintojaan myös Jyväskylän uuteen tuotantolaitokseen.

Suomi kehittää WBG-tehopuolijohteita

Uuden sukupolven Wide Band-Gap -puolijohteiden (WBG) -kehitys kasvaa maailmalla. Siksi myös Suomessa on käynnistynyt VTT:n koordinoima Wibase-projekti WBG-rakenteiden kehittämiseksi tehoelektroniikan tulevaisuuden sovelluksiin.  

Nokialla odotettu meno jatkuu – tutkimukseen lisää

Nokian viime vuoden viimeisen neljänneksen vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi kolme prosenttia edellisvuodesta ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta 6,1 miljardiin euroon. Liikevoittomarginaali laski edellisvuodesta, joka johtui investoinneista verkkoinfrastruktuuriin ja Infinera-yhtiön integraatioon. Myös tutkimukseen sijoitettiin  lisää rahaa. Yhtiö kertoi myös hallituksen puheenjohtajan vaihtumisesta.

Suomi tutkimaan lisäriskillä uusia alueita

Valtioneuvoston utkimus- ja innovaationeuvosto on tehnyt TKI-politiikan ja -toiminnan strategiset valinnat, joilla halutaan vahvistaa kestävää kasvua, talouden ja yhteiskunnan uudistumista ja kokonaisturvallisuutta. Kansallisia painostusalueita on viisi, joissa halutaan myös lisää riskiottoa ja  ulkomaisia toimijoita.

Fujitsu uskoo kvanttilaskennan nousevan strategiseen rooliin

Kvanttilaskennassa ollaan siirtymässä Fujitsun mukaan  ratkaisevaan käännekohtaan. Heidän asiantuntijoiden mukaan ensi vuonna nähdään moniulotteisempaa kehitystä, jossa yritykset. eivät enää vain kokeile kvanttiteknologiaa, vaan alkavat rakentamaan siitä jo strategista kilpailuetua.

Erkkojen säätiö rahoittaa antureina toimivia piendrooneja

Jane ja Aatos Erkon säätiö on myöntänyt 9,2 miljoonaa euroa avustuksia kymmenelle tekniikan, tieteen ja kulttuurin hankkeelle. Yksi tukea saaneessa hankkeista on Tampereen yliopiston kehitystyö, jossa kehitetään gramman painoisia ilman moottoria toimivia biohajoavia pehmeitä anturi-drooneja.