Kvanttitietokoneiden kehittyminen uhkaa nykyisiä salausmenetelmiä. Siksi VTT on käynnistänyt suomalaisten yliopistojen, yritysten ja viranomaisten kanssa uudenlaisen Beyond the Limits of Post-Quantum Cryptography (BLimPQC) -tutkimushankkeen, jonka tavoitteena on ratkaista kehittyvien kvanttitietokoneiden aiheuttamia tietoturvahaasteita.
Tag: tutkimus
Jyväskylän autojen drive-in-laboratorin tutkijoille glooriaa
Jyväskylän yliopiston apulaisprofessori Tuomo Kujalan ja tutkija Abhishek Sarkarin tutkimus palkittiin parhaan tutkimusjulkaisun palkinnolla ACM Conference on Human Factors in Computing Systems (CHI) -konferenssissa Yokohamassa, Japanissa. Tutkimus palkittiin arvostetussa ihmisen ja koneen välistä vuorovaikutusta.
Nokian myynti laski
Nokian liikevaihto laski viime vuoden vain prosentin 4,44 miljardiin euroon. Suurimpana syynä laskuun oli viime vuoden alkuun tulleet ennakoitua suuremmat tulot patenttisopimuksista. Ensimmäisen neljänneksen aikana saatiin päätöksen myös optisen alueen Infinera-kauppa. Tutkimukseen ja tuotekehitykseen käytettiin silti pari prosenttia vähemmän eli 1.125 miljardia euroa.
Startupit aikovat kolminkertaistaa tutkimus- ja kehitysinvesoinnit
Suomalaisyritys kiihdyttää uusiin puolustusratkaisuihin
Tekoälyhanke pyrkii tunnistamaan langattomien kyberhyökkäykset
https://www.miun.se/en/Research/research-projects/ongoing-research-projects/trust—enhancing-wireless-communication–sensing-with-secure-resilient-and-trustworthy-solutions/
Tulevaisuuden robotteihin ihonkaltainen geeli, joka osaa korjata itse itsensä
Aalto- ja Bayreuthin yliopistossa on kehitetty hydrogeeliä, joka yhdistää mekaanisen jäykkyyden, taipuisuuden ja itsekorjautuvuuden. Se voi olla yhtä vahvaa, joustavaa ja pehmeää kuin iho. Ja jos se vaurioituu, se korjaa itsensä lähes täysin vuorokaudessa. Yksi sovellusalue voi olla pehmeä robotiikka.








