Tutkimusyhtiö Tefficientin tuoreen raportin mukaan suomalaisen DNA:n asiakkaat käyttävät eniten mobiilidataa liittymää kohden Euroopassa ja kolmanneksi eniten maailmassa. Elisan käyttömäärät olivat Euroopan listalla toisena ja Suomen Telian kahdeksantena.
Tag: tutkimuslaitos
Lisää vaikuttavuutta tutkimusrahoitukseen
Suomen valtion perustama vaikuttavuussäätiö on avannut jo kolmannen kerran rahoitushaun, jolla tuetaan huippututkijoiden ja yritysten yhteistä tutkimusta. Säätiörahoituksella halutaan paikata tukiaukkoa erityisesti tutkimuslaitosten ja yliopistojen omaa tutkimusta varten.