Nuorille oma innovaatiopäivä

Tulevaisuuden innovaattoreille järjestetään Helsingissä toukokuussa InnoDay-tapahtuma. Paikalle odotetaan jopa 10 000 nuorta ja yli 1 000 yritysvierasta. Tapahtumassa ovat mukana muun muassa Nokia, Puolustusvoimat, VTT ja Akava.

Hartwall Arenalla toukokuun 11. päivä järjestettävä InnoDay on bisnes- ja innovaatiotapahtuma. jossa 15–20-vuotiaat nuoret pääsevät opettelemaan ja kehittämään innovointitaitojaan. Samalla he tapaavat kumppaniyrityksiä, yrittäjiä ja innovaattoreita.

InnoDayn päälavalla tullaan näkemään kotimaisia ja kansainvälisiä puhujia yritysmaailman huipulta sekä nuoria huippuinnovaattoreita. Tapahtumaan ovat ilmoittautuneet puhujiksi esimerkiksi Åbo Akademin liiketalouden professorin Alf Rehn ja vakuutusyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio.

Tapahtumassa on esillä myös sadan yrityksen liiketoimintaan liittyviä kehitysprojektit, joihin nuoret hakevat tapahtuman aikana ideoita ja ratkaisuja.  Päivä huipentuu bisnesinnovaatiokilpailuun, jossa parhaalle idealle annetaan rahoitusta kehittämänsä innovaation jatkokehittelyyn.

InnoDay-tapahtuman taustalla on Innokampus Oy, joka markkinoi nuorten ideoimia ratkaisuja yrityksille. Innovaatiopäivän suunnittelussa ja järjestämisessä mukana on Innokampuksen nuoret. Mukaan on lisäksi ilmoittautunut jo 30 oppilaitosta.

Innokampus on ajatushautomo ja valtakunnallinen joukkoinnovointiverkosto, joka tuo yhteen nuoret ja yritykset. Toiminta alkoi vuonna 2012. Nykyään toiminta on laajentunut yli sataan oppilaitokseen, ja se työllistää yli 150 nuorta. Myös omistajapuolelle on saatu vahvistusta, kun Hjallis Harkimo lähti mukaan osakkaaksi.

Lisää 11.5.2016 InnoDay-tapahtumasta (LINKKI)

Kuva: Innokampus Oy