Suomeen rakennettiin 124 tuulivoimalaa – Ikea mukaan

Suomessa rakennettiin viime vuonna yli puolella miljardilla eurolla uutta tuulivoimaa. Samalla tuulivomaloiden tuotantokapasiteetti ylitti tuhannen megawatin rajan ja tuulivoimayksiköiden määrä lähes neljään sataan. Uusimpana tuulibisnekseen on tulossa huonekalujätti Ikea.

Viime vuoden aikana Suomeen rakennettiin 124 uutta voimalaa, joiden yhteiskapasiteetti oli 379 megawattia.  Uusien tuulivoimaloiden siivittämänä tuulella tuotetun sähkön tuotanto tuplaantui  – kotimaista tuulisähköä tuotettiin koko vuonna 2,3 terawattituntia. Silti koko sähkönkulutuksesta tuulivoimalla katettiin viime vuoden aikana 2,8 prosenttia.

Kapasiteetin ja tuotannon kasvun myötä tuulivoima on vakiinnuttanut asemansa tärkeänä uusiutuvan energiatuotannon muotona. Valtiovallan toimenpiteillä tuulivoimaloiden investoinnit joko jatkuvat tai taantuvat lähivuosina. Uusi, suunnitteilla oleva uusiutuvan energian tukimekanismi tulee Tuulivoimayhdistyksen tiedotteen mukaan vaikuttamaan merkittävästi siihen, millä teholla tuulivoimarakentaminen tulee Suomessa jatkumaan.

”Jokainen Suomeen investoitu euro on kotiinpäin tässä taloustilanteessa, ja voin hyvillä mielin sanoa, että tuulivoima on tehnyt oman osuutensa,” toteaa Suomen Tuulivoimayhdistyksen toiminnanjohtaja Anni Mikkonen. ”Pitää myös muistaa, että jokainen itse tuotettu kilowattitunti kasvattaa Suomen energiaomavaraisuutta ja pienentää energiantuontilaskua”, Mikkonen jatkaa.

tuulivoimaAjosKemiNykyisten tuulivoimatoimijoiden lisäksi mukaan on tulossa huonekalujätti Ikea, joka on hankkimassa omistukseensa QX2:n Kemin Ajoksessa sijaitsevan tuulipuiston.(*

Lännen median ja Ylen mukaan taustalla on Innopowerin luopuminen ja purkusuunnitelmat tuulipuistoistaan, jotka ovat perustuneet osin suomalaisen konkurssiin menneen Winwind tuotteisiin. Taustaa tilanteesta saat Yleisradion nettisivulta (LINKKI). (**

Nykyiset  kymmenen merelle olevaa turbiinit korvataan uusilla ja lisäksi Ikea rakentaa  maalle kolme täysin uutta tuuliturbiinia. Ikean tavoitteena on aloittaa oma tuulivoimatuotanto vuonna 2017.

Suomen Tuulivoimayhdistys ry (STY) on tuulivoima-alan edunvalvontajärjestö, jolla on yli 170 yritysjäsentä ja noin 200 henkilöjäsentä.

Kuva: Suomen tuulivoimayhdistys ja QX2.

Uutista päivitetty Ikean osalta 21.1.2016 (* ja Innopowerin osalta 22.1.2016 (**.