Sähköverkon ulkopuolella on tuhansia linkkimastoja, sääasemia, rakennustyömaita, rautateitä ja muita kohteita, joissa tarvitaan pieniä määriä sähköä. Tutkimuslaitos VTT on ollut mukana kehittämässä uusia sähköntuotantoratkaisuja vaikeakulkuisiin ääritilanteisiin.
Tag: energia
Läpimurto kubittien energiahäviöiden mittaamisessa
Aalto-yliopiston tutkijat ovat osoittaneet, miten kubittien energiahäviöt voidaan selittää yksinkertaisella kokeella. Löytö auttaa fyysikoita kehittämään tehokkaampia kubitteja esimerkiksi kvanttitietokoneita varten. Tutkijat pystyivät ensimmäistä kertaa mittaamaan kubittien Josephson-liitoksissa tapahtuvaa energian haihtumista säteilynä.
Kätevä IoT-laite syntyy ilman paristoja
Visiopaperi: Teknologia-Suomen uudet kasvualat?
Suomessa uudet teknologiat ja osaaminen ovat tarjolla ja käänne parempaan on käynnissä, mutta vaatii edelleen kipeästi tuekseen konkreettisia uudistuksia, visioidaan VTT:n täysin mahdollinen Suomi -selvityksessä. Kasvualueita voisivat olla esimerkiksi tehokkaat puolijohteet, uudet biomateriaalit, verkko- ja energiatekniikat.
Uusia mittareita ICT-alan vihreään siirtymään
VTT keräsi yli 140 yritystä tutkimusyhteistyöhön – mikroelekroniikasta vetoapua
Valtion tutkimuskeskus VTT investoi viime vuonna voimallisesti uuden energian, kestäviin materiaalien ja terveysteknologian tutkimukseen. Lisäksi VTT julkaisi myös aloitteen kansallisen kvantti- ja mikroelektroniikkaosaamisen keskittymän luomiseksi ja hankkeen uuden tason pilottilinjasta Espoon Micronovaan.
Helsingin teknologiatapahtuma laajenee – ohjelma päivitetty
Suomeen odotetaan tulevien vuosien aikana mittavia vetyteollisuuden investointeja, joten elektroniikasta ja automaatiosta kaikkiin tekniikoihin laajentunut Teknologia-tapahtuma ottaa vetyalueen yhdeksi tapahtuman uudeksi avainalueekseen. Muita ovat puhdas siirtymä, toimitusverkostot ja tekoäly. Samaan aikaan messukeskuksessa järjestetään myös Cyber Security Nordic -tapahtuma. Päivitetty 23.10.2023.