Tampere hakee konepajateollisuuden osaajia

Tampereen messut järjestää maaliskuussa konepajateollisuuden osaajille uuden tapahtuman. Kansainvälisen Nordic Welding -hitsaustapahtuman kanssa uudessa tilaisuudessa aiotaan pureutua konepajojen robotisointiin, teollisuuden digitalisoitumiseen ja metallien 3D-tulostukseen.

Tampereen messukeskukseen on tulossa maaliskuussa esille suuri määrä koneita ja laitteita. Konepaja2016 ja sen ohessa olevaan Nordic Welding -tapahtumaan on varannut näyttelypaikat Mikael Wänsäkän mukaan lähes 250 näytteilleasettajaa.

Messut järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 15.–17.3.2016. Uuden tapahtuman tuoteryhmiä ovat työstökoneet, levykoneet, hitsaus ja liittäminen, työkalut, automaatio ja robotiikka, kunnossapito sekä teollisuuden palvelut. Tapahtuman uskotaan nostavan uutta intoa tuotantoinvestointien tekemiseen vaikka ajat ovat edelleen varsin vaikeat.

’’Menestyvät konepajat tunnistaa siitä, että ne ovat uskaltaneet investoida uusiin koneisiin, laitteisiin, robotiikkaan ja automaatioon myös taloudellisesti haastavampina aikoina’’, sanoo näytteilleasettajaksi ilmoittautunut ST-Koneistuksen Tommi Pelkonen.

Konepajatekniikoiden lisäksi tietoiskuissa puhuttavat 3D-tulostamisen mahdollisuudet esimerkiksi tuotteiden sarjavalmistuksesta. Teknologiateollisuus ry:n Ohutlevypäivillä esitellään uusia käyttökohteita, valmistusmenetelmiä ja näihin liittyviä ajankohtaisia asioita sekä tulevaisuuden näkymiä. Messuilla on tarkoitus järjestetää myös robottihitsaamisen kilpailu.

Lisää tapahtumasta: www.konepajamessut.fi ja www.nordicweldingexpo.fi

Kuva: Tampereen messut