Tee-itse-valmistus ei aina vihreää

Itsetekemisen ihanteet eivät toteudu itsestään, arvioi Aalto-yliopistossa väitöskirjan tehnytt Cindy Kohtala. Uusiin digitaalisiin valmistuslaboratoriohin liittyy ympäristöasioita, jotka tee-se-itse-liikkeen tulisi ratkaista nykyistä paremmin.

Kaikille avoimet valmistuslaboratoriot ovat lisääntyneet nopeasti digitaalisten valmisteknologioiden, kuten laserleikkureiden ja 3D-tulostimien, yleistymisen myötä. Taustalla oleva aktivismi vetoaa usein uuden teollisen vallankumouksen luomiseen.

Fab Labien puolestapuhujat pitävät yhteisöllistä tee-se-itse-tekemistä vaihtoehtona massatuotannolle ja perinteiselle kuluttamiselle.

’’Fab Lab -toimijoilla on vahva ideologia, jonka mukaan he haluavat demokratisoida valmistusteknologioita. Tämä voi kuitenkin jättää varjoonsa toiminnan ympäristövaikutukset itse tuotantotilojen ulkopuolella’’, kertoo Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta huomenna perjantaina väittelevä Cindy Kohtala.

Kohtala perehtyi kattavasti yhden Fab Labin toimintaan ja päivittäisiin käytäntöihin etnografisen tutkimusmenetelmän avulla. Lisäksi hän vieraili noin viidessätoista eurooppalaisessa Fab Labissa havainnoimassa niiden toimintaa ja tekemässä haastatteluja. Apuna olivat myös digitaalisen valmistuksen ja hajautetun tuotannon tutkimusaineistot.

Työ osoitti, että valmistuslaboratorioiden toimintaan liittyy ympäristöasioita, jotka tee-se-itse-liikkeen tulisi huomioida. Toiminta-ajatukseen liittyy ympäristöetuja verrattuna massatuotantoon ja kuluttamiseen.  Kestävän kehityksen arvojen toteutumista rajoittavat kuitenkin  jokapäiväiset arjen rutiinit. Niiden varjoon jäävät helposti .tulevaisuuden strategia‑ ja visiotyö sekä valmistusteknologian nopean kehityksen huomioiminen.

Tutkijan mukaan nykymaailman muiden tahojen kanssa toimiminen johtaa usein kompromisseihin omien ihanteiden kanssa. Ne toimijat, jotka tietoisesti ja näkyvästi ajavat Fab Lab -ideologiaa, pystyvät kuitenkin paremmin tunnistamaan ja käsittelemään nousevia ympäristökysymyksiä, tutkija toteaa.

’’Työni on muistutus Fab Labeille siitä, että visiot ja ihanteet eivät toteudu itsestään. Ne tulee viedä käytäntöön jokapäiväisessä työssä ja niistä on myös jatkuvasti keskusteltava’’, Kohtala arvio.

Hänen mukaansa yhteistyö ulkopuolisten tahojen kanssa voi myös auttaa valmistuslaboratorioita olemaan tietoisia toimintansa seurauksista ympäristölle ja yhteiskunnalle.

TAUSTAA: MA Cindy Kohtalan väitöskirja Making Sustainability: How Fab Labs Address Environmental Issues tarkastetaan Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa huomenna. Vastaväittäjänä toimii professori Adrian Smith, University of Sussex.

LISÄÄ: Fab Lab, Wikipedia (LINKKI)

KUVA: CES2015.