Vantaalla alkoi 3D-tulostustapahtuma

Kolmiulotteisen tulostuksen Nordic 3D Expo alkoi perjantaina Vantaan Energia Areenalla. Perjantain ammattilaispäivän lisäksi näyttely on auki lauantaina kaikille kiinnostuneille. Mukana on lähes 40 näytteilleasettajaa.

Tapahtuman tavoitteena on järjestäjän mukaan kerätä yhteen alan kaikki toimijat. Tarjolla ovat uusimmat 3D-tulostustekniikat, näkymät, yritykset ja innovaatiot.Perjantaina oli myös n äytteilleasettajien tietoiskuja muun muassa. 3D-tulostuksesta.

3dexpokavijatTapahtumassa on lähes 40 näytteilleasettajaa Suomesta, Ruotsista, Tanskasta, Saksasta sekä Tsekeistä. Koneiden ja laitteiden lisäksi tapahtumassa esimerkiksi Haminan ja Kotkan innovaatiokeskittymä 3D Navetta esittelee toimintaansa.

3D NAvetan yhteisosastolla ovat mukana hankekumppanit Aalto-yliopisto, Kymenlaakson ammattikorkeakoulu ja Lappeenrannan teknillisen yliopisto.

Nordic 3D Expo on auki lauantaina 9.00 – 18.00.

LISÄÄ: Nordic 3D Expo

Yleisradion nettivideoita messuilta: (LINKKI, Yle) ja radio-ohjelmaa (LINKKI, Yle)

Päivitetty 16.4 klo 06.00