Oululaisten 5G-radiot talviolympialaisiin

Oulun yliopiston Centre for Wireless Communications (CWC) on valittu toteuttamaan ja demonstroimaan 5G-mobiiliteknologioita Korean talviolympialaisten yhteydessä vuonna 2018 PyeongChangissa. Suomalaisten roolina on kehittää tarvittavat 5G-radioratkaisut ja integroida ne osaksi koeverkkoa.

Korean talviolympialaisten yhteydessä toteuttava hanke on merkittävä paitsi teknisen haastavuuden vuoksi myös kansainvälisen standardoinnin kannalta. Tulevan 5G-ratkaisun standardi valmistuu vuonna 2020 ja ennen tämän kaltaisia demonstraatioita tarvitaan ennen yksityiskohtien lukkoon lyömistä.

Teollisuus ja operaattorit ovat asettaneet Korean talviolympialaiset ensimmäiseksi merkittäväksi välietapiksi 5G standardoinnissa. Korean koeverkko on ensimmäinen EU:n rahoittama 5G-teknologiapilotti ja osa EU:n H2020 ohjelman ja Korean valtion 5G- yhteistyötä.

Oululaisten lisäksi hankkeessa on mukana teollisuutta, operaattoreita ja tutkimuslaitoksia Saksasta, Ranskasta, Belgiasta ja Koreasta. Korean valtio osallistuu hankkeen rahoittamiseen sikäläisten toimijoiden osalta.

”Oulussa on pitkät perinteet mobiiliteknologioiden kehityksessä. Olemme osanneet satsata oikeanlaiseen osaamiseen ja tutkimusinfraan riittävän aikaisin, jotta tämä hanke tuli meille ylipäänsä mahdolliseksi. Tästä suuri kiitos alan teollisuudelle, Tekesille ja Euroopan aluekehitysrahastolle”, toteaa Oulun yliopistossa 5G-tutkimusta johtava professori Matti Latva-aho.

Korean talviolympialaisten 5G-koeverkko on jatkoa Oulun yliopiston 5G-testiverkkohankkeelle, jossa radioteknologioiden lisäksi kehitetään uusia liiketoimintamalleja tulevaisuuden digitaalisen yhteiskunnan tarpeisiin.

Talviolympialaiset järjestetään vuonna 2018 PyeongChangissa, Koreassa.

Lisää: CWC (LINKKI) ja CWC@5G (LINKKI)