Kestokannettavien maahantuoja vaihtoi nimeään

Panasonic-kestokannettavia maahantuova Kaukomarkkinat on nyt Kauko. Lyhyemmän nimen lisäksi yritys keskittyy teollisuuden ja logistiikan lisäksi räätälöityihin ohjelmisto- ja laiteratkaisut sairaaloille ja terveyskeskuksille.

Lähes 70 vuotta  käytössä ollut nimi Kaukomarkkinat siirtyy historiaan lyhyemmän Kauko-nimen tieltä. Samalla yritys keskittyy liikkuvaan tietotekniikkaan vaativissa olosuhteissa, terveydenhuollossa, teollisuudessa, kaupassa ja erilaisissa logistiikan tehtävissä.

”Terveydenhuollon liiketoiminta on moninkertaistunut viime vuoteen mennessä ja nyt Kauko on liikkuvien hoitoalue- ja liikkuvien tietotekniikkaratkaisujen johtavia toimijoita Suomessa kertoo Kaukon toimitusjohtaja Sami Koskela .

Kaukon asiakkaina ovat kaikki Suomen suurimmat sairaanhoitopiirit. Kaukon rakentamia ratkaisuja, kuten liikkuvia sairaalakärryjä käytetään kaikilla sairaalaosastoilla vaativista leikkausolosuhteista päivittäiseen potilastyöhön osastoilla.

Kauko hakee kasvua Euroopasta. Yhtiö onkin tänä vuonna avannut uuden, sairaala-ICT:n valmistukseen ja myyntiin keskittyvän toimipisteen Saksassa. Pyrkimyksenä on tavoittaa kaikki alan toimijat aina sairaaloista lääkintälaitevalmistajiin.

”Suomen ja Saksan sairaalaympäristöt ovat hyvin samanlaisia. Kaukon osalta Suomen markkina on jo rajallinen, mutta Saksan markkinat ovat vasta heräämässä liikkuvan hoitoalue- ja liikkuvan tietotekniikan käyttöön terveydenhuollossa”, kertoo Kaukon tuote- ja myyntipäällikkö Juha Alasaari.

Yritys pyrkii Saksan ohella lisäämään myyntiämme muullakin Euroopassa erityisesti muihin saksankielisiin maihin, Italiaan ja Hollantiin sekä muihin Pohjoismaihin. Näissä maissa yrityksellä on jo jakeluverkostot.

Kaukomarkkinat Oy syntyi 1947 ja keskittyi nimensä mukaisesti markkinoille, joilla muut suomalaiset eivät toimineet. Suomalaisille kuluttajille Kaukomarkkinat on vuosien varrella tullut tutuksi etenkin maahantuodun elektroniikan, kellojen ja urheiluvälineiden kautta.

Kuva: Panasonic

 

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille -Lue ilmaiseksi verkossa

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016