Sairaaloihin lisää digitekniikkaa

Terveydenhuollon digitalisaatio avaa kauppoja suomalaisille digitaaliosaajille ja järjestelmien tuottajille. Tulevia kasvualueita ovat sairaaloiden logistiikka, automaatio- ja muut IT-järjestelmät.

Pohjoismaissa rakennetaan uusia sairaaloita ja uudistetaan vanhoja eri arvioiden mukaan 30‒35 miljardilla eurolla seuraavan noin 10 vuoden aikana. Arviolta kuusi miljardia euroa käytetään uuden teknologian hankintaan.

etalaakari
Etälääkäripalveluiden uskotaan yleistyvän tulevaisuudessa. Kuva: MeeDoc.

Finpron Team Finlandin Digital Hospitals -kasvuohjelmaa vetävän Eero Toivaisen mukaan tulevaisuuden sairaaloihin haetaan ratkaisuja erityisesti uusimmista digitaalisista teknologioista.

’’Digitalisaatio muuttaa perusteellisesti hoitoa ja sairaaloiden toimintaa. Hyvä hoito ei ole tulevaisuudessa paikkaan sidottua, Toivainen sanoo. Kaikkia Pohjoismaita yhdistävät samankaltaiset terveydenhuollon haasteet.

’’Suomalaisyritysten ratkaisut hoidon internetiin ja älykkäisiin sairaaloihin liittyen kiinnostavat nyt Pohjoismaissa ja muualla maailmalla’’, Toivainen sanoo.

Hyvä esimerkki on sairaalasuunnitteluun 3D-mallinnuksen työkaluja kehittänyt Elomatic, joka on päässyt mukaan Norjan sairaalaprojekteihin.

Kuva: EasyFairs Nordic Health Technology 2016 (LINKKI)

LISÄÄ: Suomalauinen terveysteknologia käy kaupaksi (LINKKI, 4.5.2016 Uusiteknologia.fi)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkossa!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639