Minikoptereita voi lennättää myös pimeässä. Näin uskoo Elisa, joka järjestää perjantaina ja lauantaina tietokoneharrastajien Assembly-tapahtumassa minikoptereiden nopeus- ja taitokisat. Koneita lennätetään pimeissä sisätiloissa, jossa vain portit ovat valaistuja. Lisähaastetta tuovat savukoneet ja jopa 150 kilometriin nousevat nopeudet.
Maailmalla minikoptereidena lennätyskisoista eli drone racingista on tullut todella suosittua. Isoimmissa kisoissa palkintopotit ovat suuria, esimerkiksi Dubain Drone World Prix -kisassa pääpalkinto oli 250 000 dollaria ja sen voitti 15-vuotias poika. Suomessa palkinnot ovat selvästi pienemmät.
’’Uskomme, että drone-kisat kasvattavat suosiotaan myös Suomessa ja halusimme olla ensimmäisten joukossa tuomassa uutta teknologiahittiä Suomeen’’, saanoo Elisan Software Services -yksikön johtaja Sampo Raudaskoski. Elisa järjestää lennätyskisan 5.–6.8. tietokonefestivaali Assemblyssä. Harjoitukset ja karsinnat ovat perjantaina ja varsinainen kisa lauantaina kello 13.00 alkaen.
Lennätyskisan ideana on selvittää esterata mahdollisimman nopeasti. Lennokkeja lennätetään virtuaalilasit päässä, ja kamera välittää laseihin kuvaa lennokin ohjaamosta. Elisan järjestämään kisaan on kutsuttu 16 Suomen parasta drone eli nelikoptereiden lennättäjää.
Dronet ovat kauko-ohjattavia lennokkeja, joiden suosio on viime vuosien aikana kasvanut ja joita käytetään viihdekäytön lisäksi laajalti erilaisiin kuvaamis- ja mittaustehtäviin. Nokia on kehittänyt koptereiden avulla lentävän mittausyksikön matkapuhelinverkkojen toiminna testaamiseen ja sähköyhtiöt hyödyntävät minikoptereita jo linjojensa tarkastamiseen.
Elisan lisäksi kopterikisan takana ovat digitoimisto SC5, Battery-energiajuoma, maksupalvelu Moni ja peliyhtiö Remedy.
LISÄÄ: Tarkemmat kisan aikataulut ja lisätietoa (LINKKI) tai Assemblyn sivulta (LINKKI) ja Dubain Dubain Drone World Prix (LINKKI, video)
Kuva: CES 2015.
LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA
Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkossa!
http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639