Sähkö tulee kuorma-autoihin ja skoottereihin

Mercedes-Benz esittelee ensimmäisen täyssähköisen kuorma-auton raskaisiin tavarakuljetuksiin. Bosch puolestaan kokeilee sähköskoottereihin perustuvaa mobiililiikennejärjestelmää. Mercedes Benz on esitellyt myös mallit lähes itsestään ajavista linja-autoista.

Mercedes-Benzin kuorma-autoyksikkö on esitellyt maailman ensimmäisen täysin sähkökäyttöisen kuorma-auton raskaaseen 26 tonnin painoluokkaan. Konseptimalli viitoittaa yrityksen mukaan tietä täysin päästöttömään paikalliseen tavarajakeluun kaupunkiympäristöissä.

Huomattava osa Trucksin tulevien vuosien tutkimus- ja tuotekehityspanostuksista käytetään sähkökäyttöisten kuorma-autojen kehittämiseen. Mercedes-Benz Urban eTruck –konseptimallin tuotantoversio on tulossa markkinoille ensi vuosikymmenen alussa.

Kaikkiaan Mercedes-Benzin emoyhtiö Daimler AG investoi seuraavan viiden vuoden aikana tuotekehitykseen 14,5 miljardia euroa. Summasta yli puolet kuluu uuden ympäristöystävällisen teknologian (vihreän teknologian) kehittämiseen.

”Sähköisten voimalinjojen kustannukset, suorituskyky ja latausajat kehittyvät niin nopeasti, että kuljetusalalla on käynnissä siirtymävaihe: aika on kypsä sähkökuorma-autolle”, sanoo Daimler Trucks and Buses –ryhmän toimitusjohtaja Dr Wolfgang Bernhard.

Liikenteen sähköistymiselle on nyt paremmat edellytykset kuin vielä muutama vuosi sitten. Akkujen kapasiteetti ja toimintamatka ovat kasvaneet ja tuotantokustannukset laskeneet. Trucks ennustaa akkujen hinnan laskevat 2,5-kertaisesti vuosien 1997­–2025 välillä – 500 eurosta kilowattitunti jopa 200 euroon kilowattitunti. Samalla akkujen suorituskyky kasvaa niin ikään 2,5-kertaiseksi eli 80 kilowattitunnista  200 kilowattituntiin kiloa kohden.

Rakenteeltaan Mercedes-Benz Urban eTruck perustuu raskaaseen kolmiakseliseen, lyhyeen jakeluliikenteeseen tarkoitettuun kuorma-autoon. Voimantuotanto on kuitenkin uusittu kokonaan korvaamalla perinteinen voimalinja sähköisellä taka-akselilla, jossa sähkömoottorit on liitetty suoraan pyörien napoihin. Rakenne on kehitetty edelleen Mercedes-Benz Citaro –hybridibussin vastaavasta ratkaisusta.

Akkupakettiin kuuluu kolme litium-ioniakkumoduulia. Auton toimintamatka on jopa 200 kilometriä, mikä riittää normaalille päivän jakelureitille. Akut ovat alustassa siten, että ne ovat turvassa  mahdollisen törmäyksen aiheuttamilta vaurioilta.

Kevyiden kuorma-autojen segmentissä sähkökäyttö on jo täyttä todellisuutta. Mercedesin toisen sukupolven Fuso Canter E-Cell on osallistunut vaativiin tosielämän käyttötesteihin Portugalissa vuodesta 2014 lähtien.

Bosch laajentaa sähköskoottereiden yhteiskäyttöön

boschskootterikannykkaBosch kokeileeCoup-tuotemerkin alla Berliinissä sähkökäyttöisten skoottereiden yhteiskäyttöpalvelua. Mukana on  200 sähkökäyttöistä skootteria ja niiden varaamiseen tarkoitettu mobiiliohjelmisto.

Ratkaisu on kehitetty yhteistyössä BCG Digital Venturesin ja skootterit toimittavan Gogoron kanssa.

Asiakkaat voivat paikallistaa, varata ja ottaa käyttöön lähimmän eScooterin mobiiliohjelmiston avulla. Perille saavuttuaan käyttäjät voivat jättää skootterin mihin tahansa kaupungin keskustassa.

”Coup on Boschin ensimmäinen puhtaasti loppukäyttäjille suunnattu liikkuvuusratkaisu. Samalla lanseeraamme uuden itsenäisen brändin”, sanoo hankkeesta vastaava Boschin johtoryhmän jäsen Markus Heyn.

Skoottereiden istuimen alle sijoitettuun säilytyslokeroon mahtuu kypärä sekä kaksi vaihdettavaa akkua. Asiakkaiden ei tarvitse huolehtia skoottereiden lataamisesta, sillä Coup tekee sen heidän puolestaan.

LISÄÄ: Urban eTruck (LINKKI), Automaattibussi FutureBus (LINKKI) ja Bosch Mobile Solutionsin Coop-palvelu (LINKKI).

robottibussiMercedes
Saksalaisvalmistaja on hahmotellut myös tulevaisuuden robottibusseja. Kuvan uutuus on vielä puoliautomaattinen, mutta suunta on kohti täysin itsestään ajavaa robotti-linja-autoa. Voimanlähteeksi tullee tarjolle polttomoottorien lisäksi myös sähkövoima.

 

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkossa!

http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639